09 helmikuuta, 2010

Päivän kuvien väliaikatiedotus

Flunsssan takia laitan helmikuun kuvahaasteeni jäihin vielä pariksi päiväksi.

03 helmikuuta, 2010

Päivän kuva 3.2

Omakuva, tältä juuri nyt tuntuu. Kuva on JPG suoraan kamerasta (Nikon D80). Sinänsä mielenkiintoista etten saanut kuvaan tarpeeksi kohinaa vaikka kuvasin ISO 3200 herkkyydellä ja kohinanpoisto pois päältä. Mustavalkoisuus ja se että kuvakoko oli pienin poistivat liikaa kohinaa minun makuuni.

Oman haasteensa tähän kuvaan toi se että päätin että oikeasti vain yksi kuva. Jos jokin menee pieleen niin shit happens. Päätin myös että tänään en käytä minkäänlaista jälkikäsittelyä vaan kamerasta tuleva kuva julkaistaan suoraan. Olisin halunnut kuvasta vielä hieman jyrkemmmän ja kohinaisemman, mutta tämäkin ajaa asiansa. Kohinan olisin saanut varmaan tavoittelemakseni alivalottamalla 1 aukon verran ja sitten jälkikäsittelyssä nostamalla valotusta 1 aukon. Mutta kun sen vaihtoehdon tulin kieltäneeksi itseltäni.

Päivän kuva 3.2

02 helmikuuta, 2010

Päivän kuva 2.2

Henkilökohtainen haasteeni kaatui heti ensimmäisenä päivänä eli eilen. 1.2 kuva jäi ottamatta kun saippuaooppera iski elämääni. Jatkan kuitenkin urheasti loppuun asti.

Ja siitä saippua oopperasta. Eräs kaverini on seitsemännellä kuulla raskaana ja hänen avomiehensä heitti hänet ulos heidän yhteisestä kodistaan. Asiaa setviessä meni sitten ilta.

Tänään kuitenkin sain haasteestani kiinni ja sain otettua päivän kuvan. Kuva on otettu iPhonella ja sen saturaatiota on nostettu puhelimessa FilterFX nimisellä ohjelmalla. Alunperin tarkoitus oli ottaa nämä kuvat järkkärillä, mutta minulla ei sattunut olemaan järkkäriä mukana kun kuvaustilaisuus tuli.

Sen verran tuli haastetta kyllä rikottua että otin eilisen menetyksen kiinni ja otin myös toisen kuvan tänään (eilisen kuvan). Ehkä postaan sen myöhemmin tänne.

Päivän kuva 2.2


Miksi otin juuri tällaisen kuvan? Siksi että halusin kuvaan mukaan vähän päivän säätilaa. Lisäksi tässä kuvassa minua miellytti etualan sinisen ja taustan keltaisen/oranssin kontrasti.