27 lokakuuta, 2006

Parempia kuvia?

Valokuvauslehdissä (saati sitten kameralehdissä) kiinnitetään yhä enemmän huomiota siihen kuinka lukijat saavat tehtyä huonoista kuvistaan parempia jälkikäsittelyllä, esimerkiksi muokkaamalla kuvia Photoshopilla. Yhä pienempi osa artikkeleista tuntuu keskittyvän siihen miten otetaan parempia kuvia. Ja kamera- ja välinelehdethän ovat täysin oma juttunsa.

Netti on aika hyvä lähde valokuvausta käsittelevien artikkeleiden etsimiseen, vaikka sielläkin tekniikka ja kuvankäsittely ovat laajemmin edustettuja aloja. Kärsivällisyyttä ja aikaa pitää on siis hyvä löytyä hieman enemmän. Tässä pari linkkiä joista löytyy ajatuksia valokuvaukseen liittyen.

24 lokakuuta, 2006

Höpinää valokuvausvälineistä

Rakensin tänään makrostudion Strobist blogin innoittamana. Vielä kun tulisi jotain ideoita siitä mitä tuossa voisi kuvata. Ideat ovat tervetulleita. Tuo Strobist blogi pyörii pääosin pienten salamavalojen ympärillä, mutta siellä on myös paljon muuta hyvää asiaa valokuvauksesta ja valokuvausvälineistä. Esimerkiksi tämä artikkeleita koostava sivu on hyvä lähtökohta.

Tilasin eilen haman orjakennon, jolla minun pitäisi periaatteessa saada vanha Metzin salamani (Mecablitz 32CT2) käyttöön digikameroideni kanssa. Vanhassa ja luotettavassa A-1:ssä tuo salama toimii kuin unelma. Tuossa Metzissä on SCA-311 adapteri kiinni, eli toimii ainakin noissa vanhoissa canoneissa hyvin. Olisi ihan hyvä salama jos jostain sais SCA-301 standardi jalan siihen. Saksasta saisi tilattua, 6 euroa ja risat, mutta ei se oikein kannata...

21 lokakuuta, 2006

Noin 1,7 prosenttia

Heräsin tänään hyvissä ajoin jotta ehtisin valokuvaamaan aamuauringon valossa, mikäli pilvet eivät taivasta peittäisi. Auringonnousun lähestyessä taivas kuitenkin pysyi tiukasti harmaana. Aina ei voi voittaa.

Aamupäivällä lähdin kuitenkin ulkoiluttamaan kameraani ja sain otettua yhden kuvan johon olin tyytyväinen. Ottamastani 59 valokuvasta 8 kappaletta päätyi jatkokäsittelyyn ja niistä yksi oli loppujen lopuksi sellainen josta pidin. Eli siis 86% ottamistani kuvista on kuraa ja puolitoista prosenttia on "hyviä".

22. Valokuvatorstai: syksy

Valokuvatorstai

Tuuria

Aurinko paistoi tänään hetken ja kävin kameran kanssa ulkona. Lapset tuijottivat minua kun kuvasin ruusupuskaa, kuvat eivät olleet parhaita mahdollisia. Paremmin onnistuin kun keksin katsoa ylöspäin.



Tuuria oli monenlaista, huomasin tässä kuvassa olevan oravan vasta sisällä selatessani kuvia kameran näytöltä. Näkemiskyvyssäni on vielä aika paljon parannettavaa.

Miksikö en kirjoita kriittisesti (tai populistisesti) jostain kriittisemmästä aiheesta? Koska olen liian väsynyt. Jore Puusalla on kuitenkin jotain sanottavaa.

Edit: Suosittelen myös tätä.

20 lokakuuta, 2006

Linkkivinkki, osa 2

Suosittelen tutustumaan:

http://riverbendblog.blogspot.com/, "Girl Blog from Iraq... let's talk war, politics and occupation."

Valokuvia

Pitkästä aikaa innostuin kasaamaan "kotistudion" ja ottamaan siinä muutamia kuvia joissa on edes ripaus omaa luovuutta mukana. Vaikka kuvien idea onkin lainattu Practical Photography lehdestä.




19 lokakuuta, 2006

Väsyttää muttei nukuta

Väsyttää muttei nukuta. On niin väsynyt olo. Ahistaa, pelottaa ja niin edelleen. Aika tuntuu katoavan käsistä yhä kiihtyvällä vauhdilla. Sitä tavallista siis.

Kävin pitkästä aikaa ulkona valokuvaamassa tänään. Se tuntui hyvältä. Tälle unirytmille pitäisi joka tapauksessa tehdä jotain.



Muokkaus: Kas. Huomasin vasta tämän julkaisun jälkeen että tuohon kuvaan oli tullut tumma raita oikeaan reunaan. Johtuunee GIMP kuvankäsittelyohjelman omituisuuksista. En pidätä hengitystäni odottaessani Linuxille kunnon kuvankäsittely ohjelmaa.

16 lokakuuta, 2006

Hankinta

Tänään tuli puhelimeeni tekstiviesti, "Verkkokauppa.com on käsitellyt ja postittanut tilauksenne [...]" Tilasin siis digijärkkärin, vihdoinkin, kolmen vuoden haaveilun jälkeen.

En tiedä olisiko tuohon kameraan oikeasti rahaa, mutta toisaalta uusien töiden aiheuttaman tulotason nousun takia en joudu luopumaan mistään verrattuna parin kuukauden takaiseen tilanteeseen. Olen oppinut elämään pienillä tuloilla.

Mutta tarvitsenko oikeasti tuota kameraa? Tähän asti olen pärjännyt hyvin ilman sitä, eikä kamera ota hyviä kuvia jos kuvaaja ei osaa kuvata. Toisaalta nykyinen Canon G5 pokkarini rajoittaa välillä kuvaamistani. Laukaisuviive (manuaalitarkennuksella ja manuaalisilla valotusasetuksilla) on välillä liian suuri, sarjakuvauksen hitaus on aiheuttanut ongelmia, samoin kuin liian rajoittunut polttoväli. Tarkennus ei hämärässä aina toimi vaan jää sahamaan edes takaisin. Muutamia potentiaalisia kuvia on edellämainittujen takia jäänyt ottamatta.

Suurin syy tuon kameran hankkiseen oli kuitenkin se että halusin sen. Järkkäri tuntuu hyvältä kädessä.

15 lokakuuta, 2006

Valo on Jyväskylässä

Tämän kertainen Valo on Jyväskylässä tapahtuma oli minulle pienoinen pettymys. Osaa valaistuskohteista emme edes löytäneet (mm kilpisen kadun näyteikkuvalaistus).

Joka tapauksessa, kun ajattelin aluksi täällä myös valokuvia esitellä, ajattelin nyt laittaa tänne pari kuvaa näytille. Kuvissa siis Jyväskylän kirkko, sekä Kaarina Kaikkosen paitateos. Kaikkosen teos oli mielestäni tapahtuman vaikuttavin kokonaisuus. Tuo kirkkohan ei ollut osa tätä valaistustapahtumaa.



Blogista

Otin juuri käyttöön uuden bloggerin beta-version. Edellistä linkkivinkki listaa kirjoittaessani huomasin mainoksen jossa kerrottiin että uudessa beta-versiossa on Labelit, eli viestien aiheet. Se on ominaisuus jota olen kaivannut alusta asti.

Hyvin näyttäisi toimivan tämä beta-versiokin. Ulkoasun muokkaaminen on automatisoidumpaa (?) mutta sekin tuntuu onnistuvan kohtalaisen helposti, kunhan pitää järjestelmän rajoitukset mielessä. Pitäisi varmaankin perehtyä HTML templaten muokkaamiseen, ehkä siten voisi tehdä täysin oman ulkoasun.

Niin, piti vielä sanomani että tämä beta tuntuu toimivan nopeammin kuin vanha versio. Esimerkiksi uuden kirjoituksen julkaiseminen tapahtuu saman tien, samoin kuin esim templaten muokkaaminen. Sitä republish toimintoa ei ole. Tosin tuo yleinen nopeus saattaa myös johtua siitä että betalla on todennäköisesti vähemmän käyttäjiä.

Niin (osa 2). Beta Blogger käyttää googlen tunnuksia (esim gmailin) joten semmoinen pitää olla, tai hankkia hankkia, jos haluaa betaan siirtyä. Tämä tosin ei ole iso ongelma, ainakaan minun mielestäni.

Linkkivinkit - osa 1

http://strobist.blogspot.com/

Strobist on valokuvaukseen (erityisesti salaman kanssa) keskittyvä blogi. (englanninkielinen)

http://strobist.blogspot.com/2006/03/lighting-101.html

Strobistin valokuvausvinkkejä koostettuna. (englanninkielinen)

http://www.kenrockwell.com/tech.htm

Ken Rockwell on valokuvaaja joka omaa valtavirrasta (ja kameravalmistajista) poikkeavia mielipiteitä. Hänen mielestään kameralla ei ole juuri mitään merkitystä siihen saako sen käyttäjä otettua hyviä kuvia. Sivusto sisältää kirjoituksia valokuvauksesta sekä kameroista. Mielenkiintoista luettavaa, mutta vaarana on se että kirjoittajan vahvat mielipiteet ärsyttävät. (englanninkielinen)

http://www.gutenberg.org/

Vapaita e-kirjoja. Project Gutenberg sisältää tällä hetkellä 19000 kirjaa jotka ovat luettavissa ja ladattavissa sivustolta. Kirjat ovat pääosin vanhoja klassikoita. Esimerkiksi Eino Leinon teoksia löytyy sivustolta. (pääosin englanninkielinen)

http://inspis.vuodatus.net/

"Valokuvatorstai on valokuvaamisesta kiinnostuneiden ja blogeissaan valokuvia julkaisevien kohtauspaikka." (suomenkielinen)

Politiikasta ja poliitikoista

Helsingin sanomat kertoo että pääministeri Matti Vanhanen pitää ministerien lainkuuliaisuudesta kysymistä loukkaavana.

Kyllä, juuri näin. Tehdään vielä laki joka antaa kansanedustajille ja ministereille rikosoikeudellisen koskemattomuuden koko heidän elämänsä ajaksi. Siirrytään hiljalleen kohti totalitarismia.

13 lokakuuta, 2006

Hedelmöityshoitolaista, osa 2

Eduskunta päätti sallia hedelmöityshoidot yksin asuville naisille ja naispareille. Lisää tietoa aiheesta tarjoaa muun muassa Helsingin Sanomat.

Joka tapauksessa, Pinseri ilmaisi asian hyvin:

Minusta on vaikea uskoa, että vielä vuonna 2006 noinkin suuri määrä kansanedustajia pitää siviilisäätyä hyvänä perusteena ratkaista, voiko nainen ostaa terveyspalveluja saadakseen lapsen.

11 lokakuuta, 2006

Nettiläsnäolosta ja häpeästä

Luin Tuhatsanaa.net blogista Tuijan kirjoittaman artikkelin nettiläsnäolosta ja häpeästä. Aluksi ihmettelin että mistä häpeästä kirjoittaja puhuu, mutta hetken pohtimisen jälkeen muistin sen lievän mutta todellisen häpeän tunteen joka mielessäni pyöri tätä blogia aloitellessani. Tuo häpeä nostaa aina päätänsä kun aloittelen aktiisempaa nettiinkirjoittelua.

Aloitin äskettäin Anthony de Mellon Havahtuminen nimisen kirjan lukemista, ja ehkä sen johdosta mieleeni heräsi kysymys: Miksi rankaisisin itseäni häpeällä? Kirjoitan ensisijaisesti kirjoittamisen ilosta, itseäni varten. Haluan myös jakaa näitä kirjoittamalla syntyneitä ajatusketjuja muille ihmisille, mutta se on toissijaista. Jos Jos joku ihminen saa jotain kirjoituksistani, hyvä niin. Jos kirjoitukseni ovat kuin tyhjää ilmaa, kukaan ei menetä mitään. Häpeän tunne voisi tulla siitä että tuon itseäni esiin, erotun massasta. Tai siitä että kuljen muodin mukana kun muodikkaasti "bloggaan". Miksi kuitenkaan tuntea häpeää kummastakaan jos kumpikaan ei ole itseisarvo?

Entä jos kirjoitan jotain täysin päätöntä nettiin? Entä jos mokaan? Pohtiessani asiaa totesin että silloinkaan minun ei pidä tuntea häpeää. Ihmiset tekevät virheitä. Yritysmaailman huippujohtajien tekemistä päätöksistä noin 50% on vääriä. Vähemmän kokeneiden päätöksentekijöiden päätöksistä paljon suurempi osa on vääriä. Miksi siis tuntea häpeää virheistään? Paljon fiksumpaa on miettiä virheitään neutraalisti ja yrittää oppia niistä. Netissä, ja tottakai myös reaalimaailmassa, kannattaa tunnustaa virheensä ja pyytää anteeksi jos on loukannut jotain ihmistä.

09 lokakuuta, 2006

Valokuvauskilpailuista

Valokuvauskilpailut ovat hieno asia. Tosin joskus kilpailujen säännöissä näkee epäilyttäviä sanamuotoja tai ehtoja.

http://www.ridingjkl.com/phpBB2/viewtopic.php?t=71

Säännöt:

1. Kuvat/ kuva liittyvät raatovie edes jollaintavalla pyöräilyyn.
2. Kuvat/ kuva tulee olla otettu ko. viikonlopun aikana Laajavuoressa.
3. Yhdeltä kuvaajalta kilpailuun otetaan vain kaksi (2) kuvaa.
4. Kuvia saa muokata, sävyttää ja niistä saa poistaa "roskia", mutta tilanteen todellisen luonteen muuttaminen on ehdottomasti kiellettyä. Ajamisen pitää olla aitoa ja kuvan pitää olla otettu aidosta tilanteesta.
5. Osallistuneiden kuvien tekijänoikeudet siirtyvät kilpailun järjestäjille.
6. Kuvat on otettu 7-8.10 2006 Laajavuoressa.
7. nauti ajastasi -Sekä kameran takana että edessä.


Ylläolevassa linkissä avattiin Laajavuoren Freeride tapahtumaan liittyvä valokuvauskilpailu. Säännöt olivat muuten hyvän kuuloiset, mutta oma mielenkiintoni loppui kohtaan 5. "Osallistuneiden kuvien tekijänoikeudet siirtyvät kilpailun järjestäjille".

Myöhemmin tuota kohtaa perusteltiin sillä että kilpailun järjestäjä ei halua että joku kuvaaja tulee vaatimaan kuvastaan palkkiota kun voittajakuvat julkaistaan netissä tai jossain muualla. Ymmärrän näkökulman mutta tuo ei ole pätevä perustelu tuollaiselle säännölle. Käytännössähän valokuvaaja luopuu kuvan oikeuksista ja kilpailuun osallistuvat kuvat ovat kilpailun järjestäjän omaisuutta. Kuvaaja menettää kuvan tekijänoikeudet.

Uskon että tässä tapauksessa oli kyse hätävarjelun liioittelusta, mutta aina ei tilanne ole niin. Esimerkiksi Jyväskylän Valo on Jyväskylässä tapahtuman valokuvauskilpailussa kaupunki käytännössä saa varsin laajat oikeudet kuvien käyttöön.

http://www.jyvaskyla.fi/valo/oheis06/valokuvauskilpailu.html

Jyväskylän kaupunki saa palkittujen kuvien täydet käyttöoikeudet. Kaupungilla on oikeus hankkia täydet käyttöoikeudet myös muihin kilpailuun osallistuneihin kuviin á 80 euroa / kuva.


Johtuuko tämä (mielestäni) yleistynyt käytöntä siitä että kilpailuja järjestävät tahot haluavat (puoli)ilmaisia kuvia käyttöönsä? Joka tapauksessa, minä en osallistu yhteenkään valokuvauskilpailuun jossa kilpailun järjestäjä vaatii liian vapaita käyttöoikeuksia kuvaan. Jos he haluavat markkinointiinsa kuvia, palkatkoon ammattikuvaajan.

http://kapasia.blogspot.com/2006/09/valo-on-aaltoalvaria.html
http://kapasia.blogspot.com/2006/10/valoa-on-mutta-miss.html

08 lokakuuta, 2006

Taloudesta: halpaa työvoimaa?

Stig Gustavson sanoi että pärjätäkseen kilpailussa halpamaiden kanssa suomalaisten teollisuustyöntekijöiden pitäisi tehdä päivässä tunti enemmän työtä nykyisellä palkalla. (Helsingin Sanomat)

Minua hieman hymyilyttää Vasemmistoliiton toisen varapuheenjohtaja Minna Sirnön kommentit asiasta:

"Ilmaista työvoimaa ei ole. Eikä ole yhteiskuntavastuunsa tuntevan työnantajan etu, että eräät työnantajat ovat tuomassa orjatyön suomalaisille työmarkkinoille"


Halpaa työvoimaa tarjoavien maiden kilpailuvaltti on juuri halpa työvoima. Yritykset pystyvät tuottamaan kyseisissä maissa tuotteitaan halvemmalla kuin esimerkiksi Suomessa. Kun ajattelee tilannetta ulkomaisten yritysten kannalta asia on ehkä helpompi ymmärtää. Jos esimerkiksi englantilaisessa yrityksessä mietitään valmistetaanko tuotteet hinnalla X suomesta, vai puoleen hintaan maasta Y, on jälkimmäinen vaihtoehto varsin houkutteleva.

Minä en oikeasti tiedä mikä tässä asiassa olisi toimiva ratkaisu. Minä vain kommentoin sitä mitä asiassa näen. Sirniö ajattelee asiaa työntekijöiden näkökulmasta ja Gustavson ajattelee asiaa yritysten näkökulmasta. Molemmat tavoittelevat suomalaisten parasta. Loppujen lopuksi yritykset maksavat työntekijöille palkkaa ja työntekijät tekevät yrityksen työt. Molempia tarvitaan mutta sekään ei riitä. Lisäksi tarvitaan myös asiakkaita.

05 lokakuuta, 2006

Napinaa hedelmöityshoitolaista

Eduskunnan lakivaliokunta sai tänään (torstai 5.10.2006) valmiiksi hedelmöityshoitolakia koskevan esityksensä jolla aiotaan kieltää hedelmöityshoito muun muassa ilman parisuhdetta, tai parisuhteessa naisen kanssa, eläviltä naisilta.

Tätä lakiesitystä on kritisoitu esimerkiksi siksi että se asettaa naiset eriarvoiseen asemaan. Lain suunnittelijoilta on myös unohtunut kokonaan se että onnellinen perhe ei synny siitä että on isä ja äiti, vaan siitä että on vastuuntuntoiset ja rakastavat vanhemmat.

Edellä olevien lisäksi minä yhä ihmettelen sitä että jos nainen varastaa käytetyn kondomin ja hedelmöittää sen sisältämällä spermalla itsensä, on siittiöt tietämättään luovuttanut mies vastuussa lapsesta.

Helsingin sanomien artikkeli aiheesta
Pinserin artikkeli aiheesta
http://www.toivottulapsi.com/

04 lokakuuta, 2006

Taloudesta

Nordean teettämän kyselytutkimuksen mukaan suomalaisista aikuisista vajaalla 10% vastaajista tuloista ei pakollisten menojen jälkeen jää jäljelle mitään. Ja 22% vastaajista elää niin sanotusti kädestä suuhun, eli heidän säästönsä eivät riitä yhden kuukauden kuluihin.

Silti suomalaiset kuluttavat yhä enemmän. Suomen kaupan liitto arvioi että kotitalouksien ostovoima kasvaa tänä vuonna noin 2.5%. Suomalaiset ovat siirtyneet ostamaan kalliimpia tuotteita eikä rahaa laiteta säästöön sen enempää kuin ennenkään.

Toisaalta maailmalla povataan talouden kääntymistä laskuun. Jos nyt tulisi raju talouden romahdus ja lama, saattaisi muutamaa suomalaista harmittaa. Seinällä oleva tuhansien eurojen taulutelevisio kun ei paljon mieltä lämmitä jos työpaikka lähtee alta ja perheelle tulee nälkä. Toisaalta enpä ole itsekään laittanut rahaa säästöön. Miksikö? Koska kuulun siihen 9% suomalaisista joiden pakolliset menot syövät kaikki tulot.

Unta odottaessa

Olen aikuinen,
vahva ja itsenäinen.
Itsepetosta?

Töitä ja väsymystä

Vaihteen vuoksi töitä on nyt riittänyt hieman liikaakin. Onneksi niistä saa tällä kertaa sen verran rahaa että saan oman talouteni kuntoon. Ikävänä puolena tässä on että ei juurikaan ole aikaa sosiaaliselle elämälle tai harrastuksille.

Ajan puutteen lisäksi väsymys kasautuu. Nytkin väsyttää paljon, siis paljon tavallista enemmän. Tällä viikolla ainoa rentoutumiselle varattu aika on ollut se aika jonka olen nukkunut. Pidemmän päälle tämä ei oikein toimi, jonkinlainen hallittu muutos pitää toteuttaa lähiaikoina.

Taidankin käyttää seuraavan puoli tuntia vain olemiseen, ehkä sitten saa nukuttuakin paremmin. Jatketaan tästä.

02 lokakuuta, 2006

"Uusia" kokemuksia

Viime viikon lopulla suunnittelin että viikonloppuna teen töitä. Ajattelin että hoidan rästiin jääneitä ohjelmointitöitä pois alta. Suunnitelmat eivät kuitenkaan aina toteudu.

Lauantaina Elisan kaapelimodeemiyhteys (entinen Kanetti) lopetti toimintansa. Soitin tekniseen tukeen mutta vika ei ratkennut heidän avullakaan. Sen verran varmistui että vika on minun kaapelimoodeemini ja Elisan välillä. Tekninen tuki jätti huoltokutsun ja minä jäin odottamaan. Maantaina aamupäivällä sitten yhteys alkoi toimimaan.

Jouduin siis elämään osan lauantaista ja koko sunnuntain ilman nettiä. Kokemus sinänsä oli piristävä. Olisi kuitenkin ollut paljon piristävämpi ellei töiden aikarajat olisi paukkuneet rikki. En siis voi sanoa että viikonloppu ilman nettiä oli pelkästään positiivinen kokemus.

Joka tapauksessa, jatkan nyt rästihommien tekemistä. Pitkän työpäivän päätteeksi.