04 maaliskuuta, 2007

Masinoinnista

Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Antero Mukka kertoo, että syy masinoijien eduskuntavaalimainoksen hylkäämiseen oli mainoksen yksi kohta.

"He haluavat lähettää lapsesi vankilaan jopa kahdeksi vuodeksi, koska hän haluaa jakaa musiikkikokemuksensa kavereidensa kanssa ..."


Kyseinen kohta on Mukan mielestä liian provokatiivinen, hyvän maun vastainen ja vielä faktisesti epäkorrekti. Helsingin Sanomien ilmoitusmyynti on todennut että "mainos kelpaisi jos vain listattaisiin ketkä äänestivät lain puolesta ja ketkä vastaan".

Odotan ilolla sitä päivää että HS poistaa kaikki muutkin faktisesti väärät mainokset lehdestään. Tosin tätä emme taida ikinä nähdä, sillä samalla katoaisi myös suurin osa esimerkiksi vaalimainoksista.

"vähän niin kuin itseään äänestäisi" - Kenen kohdalla tämä pätee? Ei ainakaan opiskelijoiden tai yrittäjien.

"Pidämme ääntä puolestasi" - Ja vastustatte esimerkiksi opiskelijoiden aseman parantamista.

Kokoomuksen (anti)vaalimainokset sitten ovat oma lukunsa.

Mutta palatakseni masinointiin. Miksi tuon mainoksen sensuroinnista ei ole uutisoitu perinteisessä mediassa?

EDIT: Tässä Zachen kommentteihin laittama Matrixx linkki linkkinä, kun tämä ulkoasu ei näemmä ole ystävällinen pitkille linkeille/merkkijonoille. Jos aihe kiinnostaa niin käykää lukemassa, kirjoitus ja kommenti/kommentit.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

katsos mun matrixxin (maailman pahiten typotettu) kommentti.
http://www.kariahintikka.fi/matrixx/blogs/index.php?title=kooste_kollektiivimainos_ei_paassyt_sano&more=1&c=1&tb=1&pb=1

Jukka Vuorinen kirjoitti...

Kiitos tuosta tiedosta. Tämä koko asia on kokonaisuutenakin aika mielenkiintoinen.

BTW, tänään on typo päivä. :)