24 toukokuuta, 2007

Metapohdintaa tästä blogista

Kuten jotkut ovat ehkä huomanneet, olen muuttanut bloggaustyyliäni. Julkaisen useammin mutta lyhyempiä juttuja. Lisäksi julkaisemistani kirjoituksista (vai artikkeleista, mikä olisi oikea sana?) entistä suurempi osa on kuvia.

Tämä kevät on ollut (ja on yhä) minulle aika raskas töiden kannalta. Olen joutunut opettelemaan paljon uutta ja luovuuteni on ollut useita kertoja koetuksella. En sinänsä ole tehnyt erityisen pitkiä työpäiviä, mutta olen ammentanut henkiset voimavarani varsin tehokkaasti työhöni. Tämä on näkynyt vapaa-ajassani ja siinä miten paljon saan tehtyä omia juttuja.

Aikaisemmin kommentoin enemmän maailman tapahtumia sekä uutisia joihin törmäsin. Tämä nykyinen tyyli on tavallaan minulle helpompi, sillä julkaisemani tekstit ja kuvat syntyvät luonnollisesti, ilman että erityisesti suunnittelen julkaisevani niitä. Aikaisemmin minulla oli aina välillä hieman paineita siitä että pitää keksiä jotain kirjoitettavaa tänne.

Tämä on muuten 102 kirjoitukseni tässä blogissa. Ensimmäinen juttu on kirjoitettu 14 syyskuuta 2006, eli noin 9 kuukautta on tullut tänne kirjoiteltua. Keskimäärin noin 2,5 kirjoitusta päivässä. Paremmin kuin alunperin odotin, ottaen huomioon tuon äskeisen puolentoista kuukauden tauon.

Joka tapauksessa, jatketaan tästä. Onneksi mieli on pirteämpi kuin alla olevan pyörän tulevaisuus. ;)

1 kommentti:

40100.net kirjoitti...

Tyylihän on vapaa :)

Kirjoitus tai "postaus" taitaa olla yleisimmät nimikkeet.