Punahilkka

Pidän itse saduista, varsinkin niiden vanhemmista versioista joissa on vielä osa niiden alkuperäisistä särmistä tallessa. Jin Roh anime elokuvan katsottuani palasin Punahilkka sadun ääreen, jonka muistan myös omasta lapsuudestani. Minun kuulemani Punahilkka opetti että aikuiset tulevat aina lopulta pelastamaan varomattoman lapsen.

Oma suosikkini Punahilkasta on kuitenkin vanhin löytämäni versio, eli Charles Perraultin 1600-luvun lopulle ajoittuva versio. Tähän Perraultin versioon pohjautuvat myös sadun tunnetuimmat versiot, jotka Grimmin veljekset kirjoittivat.

Grimmin veljekset ottivat satuun onnellisen lopun tarinasta Susi ja seitsemän pientä kiliä (The Wolf and the Seven Young Kids). Heidän vanhimmassa Punahilkka versiossaan on jonkin verran särmää mukana, eikä suden kohtalo ole kovin mukava. Heidän nuorempaa versiota on sitten jo vesitetty ja siinä on entistä onnellisempi loppu ja sadun yleistä ilmapiiriä on muutenkin muutettu valoisammaksi ja iloisemmaksi.

Perraultin versio eroaa Grimmin versioista eniten ehkä siinä että se on kirjoitettu puoliksi aikuisille, kun Grimmit pehmensivät sadun lapsia varten. Muutenkin Perraultin versio sisältää asioita joita lapset eivät voi ymmärtää. Havaintoja, analyysejä ja ajatuksia Punahilkasta voi lukea seuraavista linkeistä:
Perraultin Sadut
Puhahilkka - klassikko satu, Grimmin veljekset

Alla yksi käännös Perraultin versiosta. Käännösvirheitä saa syyttää allekirjoittanutta.

Kauan sitten eräässä pienessä kylässä eli pieni maalaistyttö, kaunein olento joka ikinä oli nähty. Hänen äitinsä piti hänestä hyvin paljon ja isoäitinsä rakasti häntä vielä enemmän. Isoäiti teki tytölle pienen punaisen hilkan, jota tyttö käytti niin paljon että häntä alettiin kutsumaan Punahilkaksi.

Eräänä päivänä, tehtyään kiisseliä, Punahilkan äiti sanoi hänelle: "Kultaseni, kävisitkö katsomassa isoäitiäsi, kuulin että hän on ollut hyvin sairaana. Veisitkö hänelle myös kiisseliä ja voita."

Punahilkka lähti saman tien matkaan toisessa kylässä asuvan isoäitinsä luokse.

Kulkiessaan metsän läpi hän kohtasi vanhan suden, joka halusi kovasti syödä hänet. Susi ei kuitenkaan uskaltanut käydä Punahilkan kimppuun metsässä, koska siellä oli myös puunhakkaajia. Susi kysyi Punahilkalta minne hän oli menossa. Lapsi parka, joka tiennyt millaisessa vaarassa oli, vastasi sudelle:

"Menen isoäitini luokse, vien hänelle kiisseliä ja voita äidiltäni."

"Asuuko hän kaukanakin?" kysyi susi.

"Voi kyllä," vastasi Punahilkka: "hän asuu tuolla näkyvän myllyn takana, ensimmäisessä talossa saavuttaessa kylään."

"No," sanoi susi. "minäkin menen tapaamaan häntä. Minä menen tätä kautta, mene sinä tuolta, ja katsotaan kumpi meistä ehtii ensin perille."

Susi lähti juoksemaan nopeinta reittiä kohti isoäidin taloa, ja tyttö meni pidempää reittiä viihdyttäen itseään keräämällä pähkinöitä, juosten perhosten perässä ja haistellen kedon kukkia niitä kohdatessaan. Pian susi saapuikin isoäidin talolle. Hän koputti oveen: kop, kop, kop.

"Kuka siellä?" kysyi isoäiti.

"Sinun lapsenlapsesi, pieni Punahilkka", vastasi susi matkien tytön ääntä, "tulin tuomaan sinulle kiisseliä ja voita jotka äitini lähetti."

Isoäiti, joka oli vuoteen omana sairaitensa vuoksi, vastasi: "vedä narusta niin salpa aukeaa."

Susi veti narusta ja ovi avautui. Hän syöksyi vanhan naisen kimppuun ja hotkaisi hänet hetkessä, sillä ei ollut syönyt kolmeen päivään. Tämän jälkeen susi sulki oven ja meni isoäidin sänkyyn odottamaan Punahilkkaa, joka koputti oveen hieman myöhemmin.

"Kuka siellä?" kysyi susi.

Punahilkka säikähti suden karheaa ääntä, mutta ajatellessaan että isoäiti oli vilustunut hän vastasi:

"Tämä on lapsenlapsesi Punahilkka, tulin tuomaan sinulle kiisseliä ja voita jotka äitini lähetti sinulle".

Susi vastasi ääntään pehmentäen: "Vedä narusta niin salpa aukeaa."

Punahilkka veti narusta ja ovi avautui.

Nähdessään Punahilkan tulevan sisälle Susi piiloutui paremmin lakanoihin ja sanoi: "Laita kiisseli ja voi tuolille ja tule tänne sänkyyn kanssani."

Punahilkka riisuuntui ja meni sänkyyn, jossa hän yllättyi siitä miltä hänen isoäitinsä näytti yöpuvussaan.

Hän sanoi: "Isoäiti, miten vahvat sinun kätesi ovatkaan!"

"Pystyn paremmin halaamaan sinua kultaseni."

"Isoäiti, miten suuret jalat sinulla onkaan!"

"Niillä pystyn paremmin juoksemaan lapseni."

"Isoäiti, miten suuret korvat sinulla onkaan!"

"Niillä kuulen paremmin lapsi kulta."

"Isoäiti, miten suuret silmät sinulla onkaan!"

"Niillä näen paremmin lapsi rakas."

"Isoäiti, miten suuret hampaat sinulle onkaan!"

"Niillä pystyn syömään sinut paremmin."

Ja nämä sanat sanottuaan susi kävi Punahilkan kimppuun ja söi hänet.