13 toukokuuta, 2008

Blogilista varastaa oikeudet?

Enpä ole tuota blogilistaa jaksanut seurata jonkinmoiseen aikaan, mutta nyt se sitten herätti mielenkiintoni kunnon rysäyksellä, eikä järin positiivisessa mielessä. Kyseisen sivuston uudistumisen myötä (joka meni lähes yhtä hyvin kuin Sampo-pankilla) myös sivuston käyttöehtoja on muutettu.

Palveluntarjoajalla on kuitenkin oikeus käyttää (ml. linkittää) ja julkaista uudelleen korvauksetta, muunneltuna tai alkuperäisessä muodossaan, Käyttäjän Palvelussa tai sen kautta julkistamaa aineistoa Palvelussa ja sen markkinoinnissa sekä Palveluntarjoajan ja sen kanssa kulloinkin samaan konserniin kuuluvien yritysten tiedonvälitys-, pr- tai muussa liiketoiminnassa.


Yllä suora lainaus blogilistan käyttöehdoista. Tuo on aika yksiselitteistä tekstiä, vaikka blogilistan Tuomas sen herättämää hämmennystä koittaakin lievittää. Tuomaan selityksessä on siinä mielessä aukko että hänen (osittain) selityksenä käyttämänsä analysointi ja tilastointi löytyy erikseen mainittuna kyseisestä käyttöehtojen kohdasta.

Minä itse en voi noita ehtoja tuollaisenaan hyväksyä ja mikäli nuo ehdot eivät muutu selkeämmiksi minun pitää erota blogilistalta. Tällä sivustolla on esimerkiksi valokuvia ihmisistä ja minulla ei ole noilta ihmisiltä lupaa kuvien kaupalliseen käyttöön. Näin ollen kyseisiä kuvia ei saa käyttää kaupallisessa käytössä. Ja kenenkäs syliin se paska valuu jos Sanoma Digital käyttää kuvaa jossain yhteydessä joka loukkaa kuvassa olevaa ihmistä?

En eronnut vielä koska toivon vahvasti että Tuomas ei valehtele vaan että kyseessä on inhimillinen virhe.

Aiheesta kirjoittavat mm:

Tietokone: Blogilistan uudistus nostatti kapinan
Kari Haakana: Käyttäjät ante portas!
Muistio: Blogilista vai uutissyöte?
Ihmelapsen viimeiset hetket: Maailma loppui neek…
Sashimi: Oikeudet
Elefanttipuhetta: Blogilista 2008
Pala maailmaani: Olen sinun jos tahdot niin?
Kriisipuuro: Exodus
Sedis: Blogilista uudistunut
Kolikon kääntöpuoli: Lyhyesti
Benrope: Blogistoliitto
Ihan kiva elämä: Sanoma Digital rikkoi Blogilistan
Menopaussi: Ei näin
Marginaali: If you add feeds regularly, try the Firefox lisäosa
ButtUgly: Blogilista, mitvit?
Skrubu: Korvike
Skitso: Kyllä Sampopankki opettaa
SwitchX: Kiitos ja hyvästi
Mari Koo: Ne käyttöehdot
Pintaliitoblogi: Tekijänoikeudet menivät lukijoiden edelle
Viides rooli: Kuka omistaa blogisi?

Ylläoleva lista pääosin kopioitu Kari Haakana blogista. Lisäsin itse kaksi ensimmäistä kohtaa.

Edit: Käyttöehdot muuttuivat. Itse kommentoin asiaa tarkemmin toisessa postauksessa.

Ei kommentteja: