29 kesäkuuta, 2009

Eurooppa, sananvapauden mekka?

Eurooppaa pidetään usein sananvapauden kannalta hyvänä maana. Tilannetta ei kuitenkaan voi pitää hyvänä, kun tutkailee vaikka tämän alkuvuoden tapahtumia. Seuraavaa journalistien toimintaa rajoittavaa tapausta odotellessa.

Alla video sekä linkki toiseen videoon Lontoon G20 kokouksen mielenosoituksista.

G20 police baton charge towards press photographers

London G20 Protest 01/04/09 from Ollie Wainwright on Vimeo.




Obaman virkaanastujaisten aikaan (tammikuussa) Islannin, tuon rauhanomaisen pienen vihreän saaren, tilanne ei ollut kehuttava. Lisää voi lukea vaikka Iris Erlingsdottirin artikkkelista Iceland Is Burning.

Huffington Postin artikkelin lisäksi kannattaa myös lukea paikalla olleen valokuvaajan, Kristjan Logasonin, mietteitä aiheesta: Police brutality in Iceland - Police uses maze on photographers, sekä Timeline proofs police brutality

Tämän jälkeen voi vain kysyä että millaisia ovat Euroopan johtajien reaktiot silloin kun euroopan ulkopuolella toimittaan vastaavasti. Tässä vaiheessa voi myös kysyä onko eurooppalaisilla mitään oikeutta kritisoida esimerkiksi Iranin toimia mielenosoittajia ja mediaa kohtaan?

Ei kommentteja: