Toni Jerrman ja Petri Hiltunen olivat aikoinaan nuoruuteni idoleita. Satuinpa bongaamaan heidän yhdessä Finnconin iltabileistä valomerkin jälkeen. Pari vuotta sitten höpisin nostalgisesti Jermanista Finncon 2007:n yhteydessä. Sama höpinä pitää kai yhä paikkansa suurelta osin. Tavallaan kadehdin niitä ihmisiä joilla on yhä unelmia ja mielikuvia suurista idoleista.
Joka tapauksessa, Jerrman ja Hiltunen ovat yhä kovia jätkiä. Pisteet heille.
Helsingin Sanomien mukaan Unkarin nyrkkeilyliiton puheenjohtaja sanoi nuoren nyrkkeilijän kuolemasta seuraavaa:
"Nagy oli hyvin lahjakas nyrkkeilijä. Hänen kuolemansa on suuri tragedia"
Terveisiä Helsingin Sarjakuvafestivaaleilta. Näin alkuun pari sanaa blogaamisesta. Säännöllisempi kirjoittelu alkaa taas, alussa tavoitteena 1,5 kirjoitusta viikossa.
Mutta takaisin otsikon aiheeseen. Ohessa muutama kuva tapahtumasta, Flickrissä muutama lisää. Enemmän kuvia tulee nähtäville lähipäivinä. Samalla varmaan jaan myös muutaman opin tällaisten tapahtumien kuvaamisesta.
Kävin viime perjantaina (16.5) Teemun kanssa taas kerran pienellä ajelulla maakunnassa. Tällä kertaa kyseessä oli tosin ihan vaan parin tunnin reissu. Ajoimme ensin Vaajakoskella, Kuopiontien varrella, olevalle kivilouhokselle. Sieltä matkamme jatkui Savion kautta Vihtavuorelle ja sieltä takaisin Jyväskylään. Hauska pikku lenkki.
En ole hirveän tyytyväinen reissun valokuvalliseen antiin, itse reissu oli kuitenkin hauska kokemus. Opin kuitenkin yhden asian matkan varrella. Aina ennen kun alkaa valokuvaamaan pitää tarkastaa kameran perusasetukset (ne joiden pielessä olemista ei huomaa siitä että kamera käyttäytyy hassusti). Tällä kertaa siis otin kuvia aluksi vahingossa JPG muodossa. Tämähän ei muuten olisi ollut ongelma mutta kun en jaksanut katsoa valkotasapainoa ollenkaan kohdalleen kun ajattelin että säädän sen sitten Lightroomissa kuntoon. Ja valotuksienkaan kanssa en nyt ollut niin tarkka, pienet hietot korjaa RAW kuvista ongelmitta. Että näin.
Alla joka tapauksessa muutama kuva louhokselta, muualla en valokuvannut ollenkaan.
Tämä on 250 postaukseni tähän blogiin. Jonkin verran on siis tullut jo tänne kirjoiteltua. Ensimmäinen postaukseni oli 14. syyskuuta 2006, mikä tarkoittaa että tämä blogi on saavuttanut noin 19 kuukauden iän. Tästä voidaan lisäksi laskea että olen keskimäärin kirjoittanut tänne noin 13 kertaa kuukaudessa. Ilman noita paria (kolmea?) pidempää taukoa tuo olisi ihan hyvä keskiarvo.
Ja sitten niitä väliaikatietoja. Seuraavat postaukset ovat odotettavissa ensi viikon alkupuolella, ellen sitten huomenna saa inspiraatiota jotain kirjoittaa. Viikonlopun vietän maaseudun rauhassa vanhojen kavereiden kanssa.
Pidän itse saduista, varsinkin niiden vanhemmista versioista joissa on vielä osa niiden alkuperäisistä särmistä tallessa. Jin Roh anime elokuvan katsottuani palasin Punahilkka sadun ääreen, jonka muistan myös omasta lapsuudestani. Minun kuulemani Punahilkka opetti että aikuiset tulevat aina lopulta pelastamaan varomattoman lapsen.
Oma suosikkini Punahilkasta on kuitenkin vanhin löytämäni versio, eli Charles Perraultin 1600-luvun lopulle ajoittuva versio. Tähän Perraultin versioon pohjautuvat myös sadun tunnetuimmat versiot, jotka Grimmin veljekset kirjoittivat.
Grimmin veljekset ottivat satuun onnellisen lopun tarinasta Susi ja seitsemän pientä kiliä (The Wolf and the Seven Young Kids). Heidän vanhimmassa Punahilkka versiossaan on jonkin verran särmää mukana, eikä suden kohtalo ole kovin mukava. Heidän nuorempaa versiota on sitten jo vesitetty ja siinä on entistä onnellisempi loppu ja sadun yleistä ilmapiiriä on muutenkin muutettu valoisammaksi ja iloisemmaksi.
Perraultin versio eroaa Grimmin versioista eniten ehkä siinä että se on kirjoitettu puoliksi aikuisille, kun Grimmit pehmensivät sadun lapsia varten. Muutenkin Perraultin versio sisältää asioita joita lapset eivät voi ymmärtää. Havaintoja, analyysejä ja ajatuksia Punahilkasta voi lukea seuraavista linkeistä:
Perraultin Sadut
Puhahilkka - klassikko satu, Grimmin veljekset
Alla yksi käännös Perraultin versiosta. Käännösvirheitä saa syyttää allekirjoittanutta.
Kauan sitten eräässä pienessä kylässä eli pieni maalaistyttö, kaunein olento joka ikinä oli nähty. Hänen äitinsä piti hänestä hyvin paljon ja isoäitinsä rakasti häntä vielä enemmän. Isoäiti teki tytölle pienen punaisen hilkan, jota tyttö käytti niin paljon että häntä alettiin kutsumaan Punahilkaksi.
Eräänä päivänä, tehtyään kiisseliä, Punahilkan äiti sanoi hänelle: "Kultaseni, kävisitkö katsomassa isoäitiäsi, kuulin että hän on ollut hyvin sairaana. Veisitkö hänelle myös kiisseliä ja voita."
Punahilkka lähti saman tien matkaan toisessa kylässä asuvan isoäitinsä luokse.
Kulkiessaan metsän läpi hän kohtasi vanhan suden, joka halusi kovasti syödä hänet. Susi ei kuitenkaan uskaltanut käydä Punahilkan kimppuun metsässä, koska siellä oli myös puunhakkaajia. Susi kysyi Punahilkalta minne hän oli menossa. Lapsi parka, joka tiennyt millaisessa vaarassa oli, vastasi sudelle:
"Menen isoäitini luokse, vien hänelle kiisseliä ja voita äidiltäni."
"Asuuko hän kaukanakin?" kysyi susi.
"Voi kyllä," vastasi Punahilkka: "hän asuu tuolla näkyvän myllyn takana, ensimmäisessä talossa saavuttaessa kylään."
"No," sanoi susi. "minäkin menen tapaamaan häntä. Minä menen tätä kautta, mene sinä tuolta, ja katsotaan kumpi meistä ehtii ensin perille."
Susi lähti juoksemaan nopeinta reittiä kohti isoäidin taloa, ja tyttö meni pidempää reittiä viihdyttäen itseään keräämällä pähkinöitä, juosten perhosten perässä ja haistellen kedon kukkia niitä kohdatessaan. Pian susi saapuikin isoäidin talolle. Hän koputti oveen: kop, kop, kop.
"Kuka siellä?" kysyi isoäiti.
"Sinun lapsenlapsesi, pieni Punahilkka", vastasi susi matkien tytön ääntä, "tulin tuomaan sinulle kiisseliä ja voita jotka äitini lähetti."
Isoäiti, joka oli vuoteen omana sairaitensa vuoksi, vastasi: "vedä narusta niin salpa aukeaa."
Susi veti narusta ja ovi avautui. Hän syöksyi vanhan naisen kimppuun ja hotkaisi hänet hetkessä, sillä ei ollut syönyt kolmeen päivään. Tämän jälkeen susi sulki oven ja meni isoäidin sänkyyn odottamaan Punahilkkaa, joka koputti oveen hieman myöhemmin.
"Kuka siellä?" kysyi susi.
Punahilkka säikähti suden karheaa ääntä, mutta ajatellessaan että isoäiti oli vilustunut hän vastasi:
"Tämä on lapsenlapsesi Punahilkka, tulin tuomaan sinulle kiisseliä ja voita jotka äitini lähetti sinulle".
Susi vastasi ääntään pehmentäen: "Vedä narusta niin salpa aukeaa."
Punahilkka veti narusta ja ovi avautui.
Nähdessään Punahilkan tulevan sisälle Susi piiloutui paremmin lakanoihin ja sanoi: "Laita kiisseli ja voi tuolille ja tule tänne sänkyyn kanssani."
Punahilkka riisuuntui ja meni sänkyyn, jossa hän yllättyi siitä miltä hänen isoäitinsä näytti yöpuvussaan.
Hän sanoi: "Isoäiti, miten vahvat sinun kätesi ovatkaan!"
"Pystyn paremmin halaamaan sinua kultaseni."
"Isoäiti, miten suuret jalat sinulla onkaan!"
"Niillä pystyn paremmin juoksemaan lapseni."
"Isoäiti, miten suuret korvat sinulla onkaan!"
"Niillä kuulen paremmin lapsi kulta."
"Isoäiti, miten suuret silmät sinulla onkaan!"
"Niillä näen paremmin lapsi rakas."
"Isoäiti, miten suuret hampaat sinulle onkaan!"
"Niillä pystyn syömään sinut paremmin."
Ja nämä sanat sanottuaan susi kävi Punahilkan kimppuun ja söi hänet.
En tiedä yritinkö ollenkaan
Edes painaa jarrupoljinta
Vai unohdinko jarruttaa
Siinä sohjoisessa kaarteessa
Mä olen pahoillani kaikesta
Mua turha pahalla on muistella
Vastaantulijoiden kaistalla
On vittumaista luistella
Sitkeän flunssan jälkeen teen taas paluun online elämään. Lupaan jatkaa säännöllisemmin seuraavaan katkokseen asti.
Flunssa sai varmaankin osittain alkunsa seuraavan kuvan kuvaamasta asenteesta. "Läpi tuiskun ja veden".
Joka tapauksessa, kävin viime viikolla Teron kanssa harjoittelemassa taas muotokuvaamista ja salaman käyttöä. Oheisessa kuvassa salama valaisi oikealta ja aurinko vasemmalta.
Eipä tässä enempää, jatketaan tästä.
Finnconin toisen päivän alku oli hieman helpompi kuin ensimmäisen. Pääsimme paikalla ennen ensimmäisten ohjelmanumeroiden alkamista ja fiilis oli muutenkin hyvä.
Ensimmmäisen päädyimme katsomaan "Elokuva Nyt!" ohjelmanumeroa, jonka aihe päätyi käsittelemään suomalaisen genre-elokuvan haasteita ja sitä miten paljon elokuvasäätiö rajoittaa suomalaisten elokuvien skaalaa. Keskustelu oli omalla tavallaan antoisa mutta siitä siitä täyden ilon saaminen vaati jonkinlaista omistautumista (underground elokuva) alalle. Joka tapauksessa Ahosen, Puskalan ja Vuorensolan keskustelua kuunteli mielellään.
Oi niitä aikoja kun Toni Jerrman oli maailman kovin jätkä ja Tähtivaeltaja oli maailman paras lehti. Tämän nostalginen fiilistely oli hyvä lähtökohta Finnconiin, jonka ensimmäinen päivä on nyt takana.
Ikävä kyllä missasin tapahtuman avajaiset edellisen yön valvomisen aiheuttaman väsymyksen takia. Tästä huolimatta saavuimme avopuolisoni kanssa paikalla hieman puolen päivän jälkeen ja totuttelimme vähän aikaa tapahtuma-alueen ahtauteen. Cosplay pukuiset ihmiset tuntuivat täyttävän paikan ääriään myöten.
Juhannusviikonloppu meni erittäin rauhallisesti Vilppulassa, kotona kotona. Ohessa muutama valokuva todisteena.
Juhannus aatto kului kotona, ihan omassa pihapiirissä. Suurin kokko jonka näimme, oli tämä mahtava hirsistä koottu keko takapihalla.
Juuri tällä hetkellä en kaipaa matkalle, jollaiselta oheinen kuva on otettu, vaan kaipaan lepoa. Onneksi on perjantai, ja edessä vain puoliksi työn täyteinen viikonloppu.
Viime viikonloppuna olin taas vanhojen kavereiden kanssa mökillä. Reissun ohjelmaan kuului muun muassa laiturin laskeminen järveen. Tässä yhteydessä Riku onnistui tallentamaan toisen persoonani kuvaan. 
Kuten jotkut ovat ehkä huomanneet, olen muuttanut bloggaustyyliäni. Julkaisen useammin mutta lyhyempiä juttuja. Lisäksi julkaisemistani kirjoituksista (vai artikkeleista, mikä olisi oikea sana?) entistä suurempi osa on kuvia.
Tämä kevät on ollut (ja on yhä) minulle aika raskas töiden kannalta. Olen joutunut opettelemaan paljon uutta ja luovuuteni on ollut useita kertoja koetuksella. En sinänsä ole tehnyt erityisen pitkiä työpäiviä, mutta olen ammentanut henkiset voimavarani varsin tehokkaasti työhöni. Tämä on näkynyt vapaa-ajassani ja siinä miten paljon saan tehtyä omia juttuja.
Aikaisemmin kommentoin enemmän maailman tapahtumia sekä uutisia joihin törmäsin. Tämä nykyinen tyyli on tavallaan minulle helpompi, sillä julkaisemani tekstit ja kuvat syntyvät luonnollisesti, ilman että erityisesti suunnittelen julkaisevani niitä. Aikaisemmin minulla oli aina välillä hieman paineita siitä että pitää keksiä jotain kirjoitettavaa tänne.
Tämä on muuten 102 kirjoitukseni tässä blogissa. Ensimmäinen juttu on kirjoitettu 14 syyskuuta 2006, eli noin 9 kuukautta on tullut tänne kirjoiteltua. Keskimäärin noin 2,5 kirjoitusta päivässä. Paremmin kuin alunperin odotin, ottaen huomioon tuon äskeisen puolentoista kuukauden tauon.
Joka tapauksessa, jatketaan tästä. Onneksi mieli on pirteämpi kuin alla olevan pyörän tulevaisuus. ;)
Sarjakuvakriitikko Sinisalo on tällä hetkellä käymässä Kiinassa, maassa joka "rakentaa puhelimesi, vie työpaikkasi ja nauraa alentuvasti päälle" (1). Riippumatta siitä millainen maa Kiina oikeasti on, ovat Oton matkalta kirjoittamat blogimerkinnät lukemisen arvoisia. Otto kirjoittaa niissä kokemuksistaan ja havainnostaan omalla tyylillään, joka rakentaa todentuntuisen kuvan tuosta itäisestä maasta ja sen asukkaista. Suosittelen lukemaan, alla suoran linkit tähän mennessä julkaistuihin kirjoituksiin.
Havaintoja matkustamisesta
Kasvun kaupunki
Historian kaupunki
Vierauden kaupunki
Tyhjyyden kaupunki
Unelmien kaupunki
(1) Minulla ei ole mitään antipatioita Kiinaa tai kiinalaisia kohtaan. Lainaamani kohta kuvaa mielestäni hyvin joitain Kiinaan kohdistuvia ennakkoluuloja.
Pitkä viikonloppu Vilppulan rauhassa oli rentouttava. Pienten paikkakuntien paras (ja pahin) puoli on kai se että ei ole paljoa tekemistä, jolloin on pakko rauhoittua ja rentoutua.
Joka tapauksessa. Lauantaina päädyin sattumalta seuraamaan Tammikoskella järjestettyä Koneosapalvelu Enduro 2007 kilpailua. Meno oli rauhallisen vauhdikasta ja hommasta tuli otettua muutama valokuvakin. Tässä pari esimerkkiä.
Lempäälän Ideapark evakuoitiin osittain pienen tulipalon vuoksi. Alla kaksi lainausta tuosta Aamulehden uutisesta.
- Se on rakennusvirhe myönsi, Ideaparkin rakentamisen projektijohtaja Jarmo Viitala.
- Näin ne sähköt on tapana rakentaa, selitti Jarmo Viitala. Hän uskoo, että kaikissa liikkeissä sähköt toimivat taas maanantaina.
Nostalgiset muistot heräsivät vanhoja valokuvia läpi käydessä. Tarkemmin sanottuna kuvia jotka on otettu vuonna 2004 Ruotsin lapista. Olin silloin erään mukaana eräällä elämys- ja koulutusreissulla.
Oheinen kuva on siis Ruotsista, Kebnekaisen tunturiaseman läheltä. Itse asiassa se tunturiasema näkyy tuossa kuvassa, vasemmassa alareunassa. Nuo pienet tummat laatikot. Ehkä ne antavat kuvalle hieman mittakaavaa.
Joka tapauksessa, noihin maisemiin tekisi mieli palata.
