Nettiläsnäolosta ja häpeästä

Luin Tuhatsanaa.net blogista Tuijan kirjoittaman artikkelin nettiläsnäolosta ja häpeästä. Aluksi ihmettelin että mistä häpeästä kirjoittaja puhuu, mutta hetken pohtimisen jälkeen muistin sen lievän mutta todellisen häpeän tunteen joka mielessäni pyöri tätä blogia aloitellessani. Tuo häpeä nostaa aina päätänsä kun aloittelen aktiisempaa nettiinkirjoittelua.

Aloitin äskettäin Anthony de Mellon Havahtuminen nimisen kirjan lukemista, ja ehkä sen johdosta mieleeni heräsi kysymys: Miksi rankaisisin itseäni häpeällä? Kirjoitan ensisijaisesti kirjoittamisen ilosta, itseäni varten. Haluan myös jakaa näitä kirjoittamalla syntyneitä ajatusketjuja muille ihmisille, mutta se on toissijaista. Jos Jos joku ihminen saa jotain kirjoituksistani, hyvä niin. Jos kirjoitukseni ovat kuin tyhjää ilmaa, kukaan ei menetä mitään. Häpeän tunne voisi tulla siitä että tuon itseäni esiin, erotun massasta. Tai siitä että kuljen muodin mukana kun muodikkaasti "bloggaan". Miksi kuitenkaan tuntea häpeää kummastakaan jos kumpikaan ei ole itseisarvo?

Entä jos kirjoitan jotain täysin päätöntä nettiin? Entä jos mokaan? Pohtiessani asiaa totesin että silloinkaan minun ei pidä tuntea häpeää. Ihmiset tekevät virheitä. Yritysmaailman huippujohtajien tekemistä päätöksistä noin 50% on vääriä. Vähemmän kokeneiden päätöksentekijöiden päätöksistä paljon suurempi osa on vääriä. Miksi siis tuntea häpeää virheistään? Paljon fiksumpaa on miettiä virheitään neutraalisti ja yrittää oppia niistä. Netissä, ja tottakai myös reaalimaailmassa, kannattaa tunnustaa virheensä ja pyytää anteeksi jos on loukannut jotain ihmistä.