20 kesäkuuta, 2007

Tee-se-itse: Teline taustakankaalle.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole kertoa kuinka taustakangasteline tehdään, vaan kertoa miten minä tein sen.

Sain vihdoin inspiraation rakentaa valokuvausta varten telineen taustakankaalle. Aikaisemmin olen virittänyt taustakankaan kiinni esimerkiksi oviaukkoon, kirjahyllyyn tai ruokapöytään.

Aloitin projektin menemällä ostoksille Biltemaan ja pitkän harkinnan jälkeen päädyin ostamaan 3-osaisen suihkuverhotangon, kolme puista harjanvartta ja setin kulmakannattimia (poistotuote). Tämän lisäksi minulla oli kotona kasa nippusiteitä ja ruuveja.

Suihkuverhotanko


Aloitin ruuvaamalla suihkuverhotangon kiinni parvekkeelta (omaltani) ryöstämiini laudan pätkiin. Nämä laudat pitävät telineen pystyssä käytön aikana, joten ne voisivat hyvällä syyllä olla vahvemmat. Ehkä myöhemmin rakennan tästä vielä tukevamman version, mutta tässä vaiheessa on oleellisinta testata onko koko höskästä mitään iloa.

Jalusta


Yksi tämän telineratkaisun hyvistä puolista on se että sen voi purkaa ja kasata pienemmäksi versioksi. Näin ollen sitä voi käyttää myös makrokuvauksessa, olettaen että 80x80x80 cm teline ei ole liian suuri.

Miniteline


Minitelineen testaamisen jälkeen jatkoin suuremman version kasaamista. Harjanvarret olivat juuri sopivan kokoisia ja menivät suihkuverhon putkien sisään, mutta ne eivät hölskyneet. Ruuvasin varsiin kiinni pienet ruuvit stoppareiksi jotta varret ulottuvat tarpeeksi ylös.

pystyt


Pystytuen jatko


Seuraavaksi otin kolmannen harjanvarren ja kiinnitin siihen kulmakannattimet nippusiteillä. Kulmakannattimessa on ruuvin reiät juuri sopivasti joten tulevaisuudessa tulen todennäköisesti ruuvaamaan kannattimet kiinni varteen.

Kulmakiinnitys


Tämän jälkeen olikin vuorossa telineen kasaaminen. Kiinnitin vaakatangon kulmakannattimesta nippusiteillä pystytankoihin. Tässäkin kulmakannattimen voisi ruuvata kiinni harjanvarsiin, mutta minulle paremmin tallainen malli jonka voi purkaa helposti.

Ylätuen kiinnitys


Tässä vaiheessa teline seisoi lähes tukevasti omilla jaloillaan. Kiinnitin siihen liimapuristimilla mustan kankaan ja tässä näette lopputuloksen lähes käyttökelpoisena.

Taustakangas ja teline


Ikävä kyllä telineestä ei ole parempaa kuvaa koska sitä ei saa viritettyä tänne huoneistoon pystyy kunnolla. Tämä siksi että tila yksinkertaisesti loppuu kesken. Tavoitteenani on joskus lähiaikoina raivata tänne tilaa ja kokeilla telineen toimivuuttaa ihmisen kokoisilla kohteilla. Tuota minitelinettä olen jo kokeillut kananmuna setillä, mutta minulla ei ikävä kyllä ole kuvaa itse kuvaus tilanteesta.

Ei kommentteja: