21 toukokuuta, 2008

Urheiluhulluja metsässä: suunnistusta kuvaamassa

Vaajakoskella, Kanavuoressa, järjesttiin 20.5 suunnistuksen maakuntaviesti jota katsomaan Teemu minut raahasi. Tästä olen hänelle syvästi kiitollinen sillä kyseinen tapahtuma osoittautui hyväksi tilaisuudeksi harjoitella valokuvausta. Lisäksi tapahtuma oli muutenkin mukava kokonaisuus ja järjestäjien rakkaus lajia kohtaan tiivistyi hyväksi tunnelmaksi.

20080520_185412_28116


Yllä oleva kuva on otettu maalipaikalta, kun suunnistajat saapuvat viestin vaihtoon.

Seuraavat kaksi kuvaa ovat noin 50 metrin päässä viimeisestä rastista. Vaihtopaikalle on tästä kohdasta oli noin 100 metriä. Näissä kuvissa kamerassa oli AF moodina AF-C (jatkuva tarkennus), käytin ISO 400 herkkyyttä ja kuvasin Aperture Priority tilassa. D80:n tarkennuspistevalintana oli Dynaaminen tarkennuspiste, eli valitsin tarkennuspisteen (keskimmäinen) mutta kamera hyödynsi myös muiden tarkennuspisteiden antamaa tietoa tarkennuksessa. Tarkennuksen olen säätänyt tapahtumaan AE-L/AF-L napista.

Perinteisestihän tuota urheilukuvausta kannattaisi tehdä Shutter Priority tilassa jollain sitä saa itse määrittää valotusajan ja kamera valitsee suljinajan oikean valotuksen aikaansaamiseksi. Päädyin käyttämään Aperture Priorityä siksi että valoa ei ollut paikalla valtavan paljoa ja minulla ei ole valovoimaista optiikkaa jota voisin käyttää. Käytin siis 18-135mm f/3.5-5.6 kitti objektiivia. Näissäkin kuvissa valotusajat ovat usein 1/60 sekunnin luokkaa, mikä takaa sen että liikesumeutta tulee välttämättä.

20080520_191630_28175


20080520_191654_28180


Itse kuvaustekniikasta vielä sen verran että urheilijan lähestyessä aloin tähtäämään häntä kameralla ja yritin pitää valitun tarkennuspisteen urheilijan numerolapun kohdalla. Pidin koko ajan tarkannusnappia (AE-L/AF-L) pohjassa ja painoin laukaisinta aina kun halusin kuvan. Otin muutamia kuvia myös sarjakuvauksella, mutta sen käyttäminen ei parantanut onnistuneiden kuvien määrää.

Lopuksi on vielä pakko sanoa että D80:n tarkennus pysyi yllättävän hyvin urheilijoiden vauhdissa mukana. Ilmeisesti myös kuvaustekniikkani on parantunut hieman, sillä onnistuneiden kuvien määrä on selvästi korkeampi kuin aikaisemmilla yrittämillä (kuvista noin 1/4 - 1/5 päätyi Flickr galleriaan). Tosin, näin hyvää tilaisuutta urheilukuvaukseen minulla ei aikaisemmin ole ollutkaan.

Lisää kuvia tapahtumasta löytyy Flickr sivultani.

2 kommenttia:

Jukka kirjoitti...

Olen pitänyt tuota nappulaa lähinnä lukitakseni valotuksen mutta nyt pitääkin kokeilla jos tuon avulla saisi ruuvizoomilla pari hyvää toimintakuvaa koirista, miten ei ole ennen käynyt mielessä. Mielenkiintoinen blogi, opin heti jotain.

Jukka Vuorinen kirjoitti...

Hienoa jos tuosta kirjoituksesta oli sinulle jotain iloa tai hyötyä. :)