Unohdetut

Maailma on täynnä unohdettuja ihmisiä. Heitä ei tarvitse etsiä afrikasta tai intiasta asti vaan heitä löytyy paljon lähempää. Heitä löytyy kotimaastamme, kotikaupungistamme, ehkä jopa talosta jossa asumme. Vanhainkodit ovat heitä täynnä, samoin kuin sairaalat. Heitä löytyy myös kouluista ja lähiöistä.

Joskus näitä unohdettuja näkee uutisissa. He ovat murtuneet yksinäisyyden ja elämän paineen alla, ehkä räjähtäen vahingoittaen ympäristöön, tai ehkä hiipuen hiljaa pois. Joidenkin terveys pettää, jotkut päättävät oman elämänsä. Näiden ihmisten nimiä voimme lukea esimerkiksi kuolinilmoituksista.

Kutsumme itseämme sivistyneiksi, vaikka ihminen voi kuolla kotiinsa ilman että kukaan kaipaa häntä puoleen vuoteen. Hyväksymme erilaisuuden, mutta vain jos se sopeutuu tapoihimme. Olemme tasapuolisia vaikka yhä suurempi osa suomalaisista elää köyhyysrajan alapuolella. Sanomme huolehtivamme läheisistämme vaikka emme puutu mitenkään heidän itsetuhoisuuteensa. Myös politiikassa on unohdettu liian suuri osa suomalaisista.

Aina välillä näkee kuitenkin pieniä toivon pilkahduksia. Esimerkiksi nuoria jotka käyvät säännöllisesti tapaamassa isovanhempiaan, tai liikemiehiä jotka tekevät pyyteetöntä vapaaehtoistyötä vähempiosaisten hyväksi. Nämä pienet positiiviset välähdykset ovat pieniä, mutta ne ovat kuitenkin nähtävissä.

Joka tapauksessa meidän kaikkien pitäisi huomioida ympärillämme olevia ihmisiä enemmän. Meidän tulisi antaa antaa heille edes pieni osa ajastamme ja huomiostamme. Viisi minuuttia päivässä on unohdetulle ihmiselle paljon enemmän.

Pienillä asioilla voi olla suuri merkitys.

Hämmentävää

Joskus maailma jaksaa yllättää. "Lastensuojelun Keskusliiton mukaan kymmenesosa suomalaisista on sitä mieltä, että nyrkillä lyöminen tai potkaiseminen ei ole pahoinpitelyä, jos kohteena on lapsi." Toisin sanoen kymmenesosa suomalaisista hyväksyy väkivallan jos uhri on lapsi. Kiva.

Noin ajattelevilla ihmisillä on varmasti ajatuksilleen omat perustelunsa, mutta minun on vaikeaa ymmärtää mitä ne voisivat olla.

Tartu Mikkiin Jyväskylässä

Tartu Mikkiin äänitysteltta on pystytetty Jyväskeskuksen aulaan.

Pari neitosta selailee iloisina biisilistoja Arnoldsin pöydässä.

Teltassa oleva nainen on juuri aloittelemassa laulamista.

Ohi kävelevät ihmiset katselevat uteliaina.

Nainen alkaa laulamaan ja laulu kuuluu teltan ulkopuolelle selvästi.

Enemmän ihmisiä pysähtyy katsomaan.

H&M:n tiloista kuuluva rakennusmeteli peittää hetkeksi kaiken muun alleen.

Hätäkeskuslaitos hädässä

Joskus hämmennyn lukiessani uutisia.

Pelastusylijohtaja Pentti Partanen ihmettelee Helsingin Sanomien artikkelissa hätäkeskusjohtajien sisäministerille lähettämää kirjettä, jossa hätäkeskusjohtajat kritisoivat hätäkeskuslaitoksen johtajaa Jyrki Landstedtia. Partanen kertoi että tulehtunut tilanne on ollut jo jonkin aikaa tiedossa, mutta hän ei kuitenkaan ole samaa mieltä kirjeen kirjoittajien kanssa.

Pelastusylijohtajana minä huolestuisin voimakkaasti vastaavassa tilanteessa. Yleisemmin, jos alemman portaan johtajista 93% (14/15) allekirjoittaa kirjeen jossa kritisoidaan heidän johtajaansa, on jokin varmasti pielessä. Vähäisellä johtamiskoulutuksellani minä lähtisin välittömästi selvittämään tilannetta ja hoitaisin kaikki asianomaiset saman pöydän ääreen.

Ehkä tilannetta selvitetään tai tilanne on jo selvitetty. Joka tapauksessa, johtajien kirje on hälyttävä merkki riippumatta siitä tulkitseeko sen avunpyynnöksi, ratkaisuyritykseksi vai manipuloinniksi.

Särkyä ja lääkkeitä

Minua on jo tovin vaivannut korva- ja hammassärky. Hammassäryn vuoksi kävin lääkärissä jo pari viikkoa sitten, johtuu kuulemma yöllisestä narkutuksesta. Tänään vihdoin otin itseäni niskasta kiinni ja kävin lääkärissä korvasäryn vuoksi. Pikaisen tutkimuksen jälkeen ja sain särkylääkettä ja jotain lääkettä jonka pitäisi avartaa korvakäytäviä. Kipu kun saattaa osittain johtua paineentasausongelmasta. Tulehdusta se ei ole.

Särkylääkkeeksi sain Panacod nimistä ainetta. Olen sitä joskus ennenkin kokeillut, mutta silloin en havainnut mitään vaikutuksia (ei auttanut juurikaan edes päänsärkyyn). Tällä kertaa lääke kuitenkin auttaa särkyyn, ja olo on muutenkin välillä vähän hassu. Ei se näemmä turhaan ole kolmiolääke... Jotkut ihmiset käyttävät huumeita, lääkkeitä tai alkoholia saavuttaakseen luovan tilan, mutta minun luovuuteni tuntuu kuolevan totaalisesti jopa näillä suhteellisen tavallisilla särkylääkkeillä. Eipä ole minusta villiksi taiteilijaksi.

Kohti asiajournalismia?

Juuri kun avauduin sosiaalipornosta ja roskajournalismisti, linjasi Ilta-Sanomien uusi päätoimittaja lehden tulevaisuutta sanoilla "viihdettä yhtään väheksymättä pari piirua asiajournalismin suuntaan".

Tähän asti olen seurannut Ilta-Sanomien päätoimittajan vaihdosta lähinnä huvittuneena. Ehkä koko tapauksella on kuitenkin joitain positiivisia seurauksia. Joka tapauksessa, en aio pidättää hengitystäni niitä odotellessa.

Sosiaaliporno - porno

Muun muassa keltaisen lehdistön tuottama sosiaaliporno ärsyttää minua suuresti. Mitä todellista uutisarvoa muka on siinä että Jani Sievinen viettää missikisojen jälkeisen yön parin missikisojen osallistujan seurassa? Tai siinä että Jessica Simpson pelkää flirttailua? Minun mielestäni ei mitään. Se on pornoa.

Toisaalta sitten. Sosiaalipornon olemassaolosta voi syyttää (roska)lehtiä yhtä paljon kuin pornografian olemassa olosta voi syyttää pornoteollisuutta. Ilman maksavia asiakkaita kumpaakaan ei olisi.

Luojan kiitos markkinataloudesta.

Mökkeily oli ja meni

Aikaisemmin mainitsemani mökkireissu siis oli ja meni. Söimme, joimme, pelasimme ja nostimme laiturin talviteloille. Viimeistä lukuunottamatta toimintoja toistettiin useita kertoja.

Pientä haikeutta reissuun kuitenkin liittyy. Porukastamme yksi poistuu pariksi vuodeksi Nepaliin töihin. Näin siis koemme ensimmäistä kertaa pidemmän ajanjakson jolloin yksi mökkireissujen kantajäsen tulee varmasti olemaan poissa. Ei tämä todennäköisesti tule radikaalisti vaikuttamaan porukkamme kokoontumisiin, mutta kyllähän yhden ryhmän jäsenen puuttuminen aina vaikuttaa ryhmädynamiikkaan.

Reissun jälkeen tuli muutenkin harrastettua hieman reflektointia sekä pohjoiseen matkaajien kanssa että itsekseen. Totesimme yhdessä että mökkireissuilla kannattaa ehkä olla pari "kokoavaa ohjelmanumeroa" jotka kaikki tietävät etukäteen. Reissuillamme on aikaisemmin ollut yhteinen ruokailu (ja ruuanlaitto) joka on antanut lauantaille yhden kiintopisteen jota kaikki ovat osanneet odottaa. Ilman etukäteen tiedossa olevaa ohjelmaa reissusta jää helposti hieman rikkonainen mielikuva.

Tätä aihetta voisi analysoida paljonkin, mutta ehkä on fiksumpaa olla analysoimatta mökkireissuja puhki. Joka tapauksessa kyseessähän on pienen kaveriporukan yhdessä viettämä aika jonka päätarkoituksina ovat viihtyminen ja vanhojen kavereiden kanssa dokaaminen. Ehkä.

Miksi?

Olen väsynyt ja ajoittain allapäin. Elämä tuntuu taas potkivan hieman tavallista lujemmin. Mietin juuri että mitä tänne kirjoittaisin. "Mitä" kuitenkin liittyy tässä tapauksessa myös kysymykseen "Miksi". Miksi minun pitäisi tänne kirjoittaa?

Hetken pohdittuani havahduin siihen tosiasiaan että tähänkin blogiin kirjoittaminen on täysin vapaaehtoista, eikä minulle oikeasti pitäisi olla mitään suorituspaineita. Saan kirjoittaa, mutta kukaan ei edellytä että kirjoittaisin. Tässä asiassa olen oman itseni pomo.

Helpottava havainto.

Laitanpa tähän pari linkkiä blogeihin joita voin suositella seuraamaan.

http://kapasia.blogspot.com/
http://puusa.blogspot.com/

Mökille

Tänään on edessä lähtö mökille vanhan kaveriporukan kanssa. Luvassa on perjantaista sunnuntaihin kestävä reissu jonka ohjelmaan kuuluu perinteiden mukaan saunomista, erilaisia pelejä (korttipelejä, lautapelejä, roolipelejä, jne) sekä hengaamista ja olemista. Näidän mökkireissujen taustalta löytyy kaveriporukka jonka juuret ulottuvat yli kymmenen vuoden taakse.

Olen odottanut tätä reissua jo jonkin aikaa. On mukavaa päästä pois normaaleista ympyröistä, irti arjesta kuten esimerkiksi rahahuolista. Tiedän jo nyt että illalla mökin portailla saunan jälkeen istuessani nautin olostani juuri siinä hetkessä. Huolet ja murheet eivät ole silloin osana elämääni. Otan mukaan kameran ja leikin sillä reissun aikana. Yritän ikuistaa tilanteita ja tuntemuksia. Jos saisin tallennettua edes murto-osan tällaisen reissun fiiliksistä, olisi se paljon. En kuitenkaan ota paineita kuvaamisesta, sillä tämän reissun pääosassa ovat ihmiset ja yhdessäolo.

Tällä kertaa mökkeilyn ohjelmassa on todennäköisesti myös laiturin nostaminen talviteloille. Perinne sekin, ja palvelus mökin omistajille. Olemme heille paljosta velkaa.

Luontokuvausta takapihalla

Vaikka olenkin kiinnostunut valokuvauksesta, en ole ollut ikinä erityisen kiinnostunut luontokuvauksesta. Olen aina kokenut sen jollain tavalla liian hankalaksi ja vaativaksi. Luontokuvaajat ovat vähintään puoliammattilaisia ja minun kaltaisillani harrastelijoilla ei ole mitään mahdollisuuksia saada hyviä kuvia luonnosta. Näin siis luulin.

Pari päivää sitten sain kuitenkin inspiraation kokeilla kasvien kuvaamista takapihallani. Pitkästä aikaa aurinko paistoi fiilis oli muutenkin otollinen kuvaamiselle. Marssittuani (kerrostalon) takapihalle kuvasin pihlajanmarjoja, ruusunmarjoja, ruusupensaan yksityiskohtia ja niin edelleen. Kuvia tarkastellessani yllätyin siitä miten hyviä niistä loppujen lopuksi tuli. Kuvien laatu ei yleisellä mittapuulla ole mitenkään häikäisevä, mutta odotin jotain paljon huonompaa.




Yllä olevat kaksi kuvaa on esimerkkejä tämän kuvausreissun onnistuneista kuvista. Yleisesti ottaen pidän noista kuvista. Niissä on minun kuvikseni suhteellisen onnistunut valo, eikä sommittelussakaan ole mitään erityistä vikaa. Nämä kuvat ovat ehkä jopa kauniita katsoa, mutta se taitaa olla näiden ainoa sisältö.

Tämän pienen kokeiluni jälkeen voin kuitenkin todeta että pienellä vaivalla ja sopivissa olosuhteissa pystyy saamaan kohtalaisen hyviä kuvia luonnosta. Harrastelijan luontokuvauksessa oma mielikuvitus on yksi suurimmista rajoittavista tekijöistä. Joka tapauksessa kunnioitan suuresti todellisia luontokuvaajia jotka ovat omistautuneet eläinten tai yleisemmin luonnon valokuvaamiseen. He näkevät paljon vaivaa kuviensa eteen ja usein kuvat ovatkin varsin vaikuttavia.

Aloitin sitten blogin

Olen jo pitkään pohtinut "blogaamisen" aloittamista, koska minulla on ollut pieni halu kirjoittaa ja tuotaa sisältöä. Ehkä tämä johtuu siitä että vielä pari vuotta sitten opiskellessani kirjoitin paljon esseitä ja muita pohtivia tai kantaa ottavia kirjoituksia, osittain opiskeluuni liittyen.

Törmäsin eilen muutaman mutkan kautta http://www.nettidokumentti.fi/ nimiseen sivustoon jossa Mikko Paartola julkaisi radioon tekemänsä dokumentin "valokuvaajan kuolema". Dokumentti on koostettu muutaman valokuvaajan haastatteluista ja yllättäen siinä käsitellään valokuvausta. Ehkä kyseinen dokumentti osaltaan vaikutti tämänkin blogin syntyyn. Joka tapauksessa kyseinen dokumentti kannattaa kuunnella lävitse. Sen pituus on noin 48 minuuttia.