27 syyskuuta, 2007

Frankenbarbies

A Photo Editorissa pohditaan mainosvalokuvauksen muuttumista. Jotain valokuvauksen ja mainosten muutoksesta kertoo se että ennen valokuvaajan valitsemista valitaan kuvankäsittelijä (retoucher).

This retouching business has gotten to the point where normal beautiful women look hideous next to these frankenbarbies.

http://aphotoeditor.com/2007/09/25/retouching/


(Via Conscientious)

26 syyskuuta, 2007

Ensimmäinen itse kehitetty MV filmi

Osallistun perinteisen valokuvauksen kurssille jossa muun muassa tutustutaan pimiötyöskentelyyn ja kehitetään omia filmejä. Ohessa kaksi (monitoimikoneen tasoskannerilla) skannattua negaa, ensimmäiseltä mv filmiltäni. Tiesin jo etukäteen ettei tekniseltä laadulta kannata aluksi odottaa kovinkaan paljoa. Tavoittelin siis kuvien aiheillakin hieman ankeampaa ja rosoisempaa tyyliä. Näissä kuvissa oli ehkä eniten sitä mitä hain.

Keinu pihassa 1

Keinu pihassa 2


Pientä inspiraatiota tähän projektiin antoi Nitsan nonphotography.com sivusto (Nitsan kuvia täällä).

Taloudellista?

Ohessa Kirrin Nesteellä nähtyä. Harmittaa kun ei aika riittänyt useampien kuvien ottamiseen. Asetelma hieman koominen, vaikkakin tahaton. :)

Fuel Economy


P.S Löysin myös Late's Racing Teamin nettisivut.

25 syyskuuta, 2007

Lukuvinkki kameroihin liittyen

Anthony Lane on kirjoittanut artikkelin nimeltään Candid Camera The cult of Leica. Artikkelissa käsitellään, yllätys yllätys, Leica merkkistä kameraa ja sen ympärille syntynyttä kulttia. Tekstistä löytyy mielenkiintoisia lainauksia ja kertomuksia. Niistä esimerkkinä alla oleva lainaus.

“More great photographs have been made with a Leica and a 50-mm. lens than with any other combination in the history of photography,” Gibson said to me. He advised Leica beginners to use nothing except that standard lens for two or three years, so as to ease themselves into the swing of the thing: “What you learn you can then apply to all the other lengths.”

Olisi mielenkiintoista tietää olisiko nykykuvaajien valokuvausosaaminen erilaista jos jokainen ihminen oikeasti käyttäisi ensin pari vuotta kameraa (tai objektiivia) jossa on kiinteä polttoväli. Itse olen ainakin kokenut kiinteäpolttovälisten objektiivien käytön tietyllä tavalla opettavaksi. Esimerkiksi sommittelua tulee yleensä jostain syystä mietittyä tarkempaan moista käyttäessä.

Yllä mainittu artikkeli löytyy myös seitsemälle sivulle jaoteltuna jos koet sen helpommaksi luettavaksi niin.

24 syyskuuta, 2007

Virallisia D3/D300 kuvia

Nikon on näemmä julkistanut D3 ja D300 kameroiden virallisia esimerkkikuvia. D300 kuvat ovat ikävä kyllä vain ISO 200 kuvia. Mutta ovat ne silti varsin hyvän näköisiä. Tuosta D3:sta on kuitenkin yksi ISO 6400 herkkyyden kuva joka on varsin kohinaton, kuten ennakoitiinkin. Alla 100% croppi mainitusta kuvasta. Kuvaa klikkaamalla aukeaa täyskokoinen kuva Nikonin sivuilta.



D3 esimerkki kuvat löytyvät täältä ja D300 esimerkkikuvat löytyvät täältä.

Lisäksi Cliff Mautner on päässyt kokeilemaan D3:sta hääkuvauksessa. Linkki kuvia sisältävään blogi kirjoitukseen alla.

Cliff Mautner: Nikon D3 Test Drive!!!!!!! WOW

23 syyskuuta, 2007

Kuvia sarjakuvafestareilta

Sain vihdoinkin valmiiksi noita sarjakuvafestivaalien kuvia. Kuvat löytyvät alla olevan linkin takaa.

http://www.flickr.com/photos/56363199@N00/sets/72157602132777523/

Tervetuloa supersankareiden ja prinsessojen maailmaan. :)

20070915_172517_16781

20070916_131156_17206

Creative Commons konflikti

Creative Commons on hyvä lisenssi mutta osalta ihmisistä on ilmeisesti jäänyt huomaamatta se että valokuvaaja yksin ei voi aina myöntää kaikkia niitä oikeuksia jotka lisenssi antaa kuvan käytölle. Näin on ilmeisesti käynyt myös tapauksessa jossa Virgin Mobilen mainokseen otettiin Flickristä CC Attribution License alainen kuva (Attribution License kuvaa saa käyttää vapaasti kunhan kuvan lähteen mainitsee käytön yhteydessä). Kuvassa oli kuitenkin alaikäinen tyttö jolta ei oltu kysytty lupaa kuvan käyttämiseen. Nyt tytön perhe on haastanut muun muassa Virgin Mobilen oikeuteen kuvan luvattoman käytön vuoksi. Alla linkki artikkeliin aiheesta.

Virgin sued for using teen's photo

Tuon jutun luettuani aloin pohtimaan että osa Flickrissä olevista kuvista voi aiheuttaa yllättäviä ongelmia kuvan käyttäjälle tai valokuvaajalle. Tarkoitan tällä kuvia jotka:

  • ovat CC lisenssin alaisia
  • sisältävät ihmisen jonka voi tunnistaa kuvasta
  • ja joista ei ole tehty mallisopimusta

Tietenkin kuvan CC kuvan voi määrittää sallituksi vain ei kaupalliseen käyttöön, mutta tämäkään ei ole täydellinen ratkaisu. Esimerkiksi aatteellinen käyttö on ei kaupallista käyttöä mutta siihenkin pitäisi olla kuvassa olevalta ihmiseltä (tai ihmisiltä) lupa. En tunne CC lisenssiä järin hyvin eli on mahdollista että lisenssissä on jokin vaihtoehto joka poistaa tässä käsitellyn kaltaiset ongelmat.

Tämän seurauksena päätin seuraavan asian: minä en laita Flickrissä (tai muuallakaan) yhtäkään ihmisiä sisältävää kuvaa CC lisenssin alaisuuteen ellei minulla ole kirjallista mallisopimusta tehtynä kyseisen ihmisen (tai ihmisten) kanssa.

P.S On myös mahdollista että olen täysin hakoteillä. Tässä tapauksessa toivon että minut ohjataan korrektin tiedon äärelle.

P.P.S Edellä linkitetyssä artikkelissa mainitun kuvan ottanut Justin Ho-Wee Wong on muuttanut ainakin tuon Alison Changin kuvan lisenssin All rights reserved.

21 syyskuuta, 2007

Hymiö täytti 25 vuotta

Huomasin juuri että 19.9 tuli kuluneeksi 25 vuotta siitä kun :-) hymiö syntyi.

Kyseisen merkkiyhdistelmän historiaa (yhden sen kehittäjän kirjoittamana) voit lukea täältä. Lisäksi viestin jossa hymiötä käytetään ensimmäisen kerran voit lukea täältä. Samalta sivulta löytyy myös koko viestiketju.

:-)

20 syyskuuta, 2007

Illalla

Tavoistani poiketen kuvasin auringonlaskua, alla yksi kuva. Kamerana oli Panasonicin halpismalli (FX-10) ja sen kyllä huomasin kuvia käsitellessä. Eipä noille kuville juuri mitään voinut tehdä ilman että kuvan laatu heikkenee.

P1010987


Lisää kuvia samasta aiheesta täältä: http://www.flickr.com/photos/56363199@N00/sets/72157602077061820/

19 syyskuuta, 2007

Pari kuvaa lisää sarjisfestareilta

Väsymyksestä ja kiirestä johtuen en ole vielä saanut sarjisfestarikuvia käsiteltyä. Tässä kuitenkin pari kuvaa lisää perjantailta.

DSC_6395

DSC_6366

DSC_6329


Joka tapauksessa. Sarjisfestarit olivat taas monella tapaa hieno kokemus. Minua jäi harmittamaan vain pari asiaa joista kumpikaan ei suoraan festareihin liity. Ensinnäkin harmittaa se että lauantaina minuun iski flunssa ja kuume. Onneksi flunssalääkkeet ajoivat sen pois ja tapahtumasta pystyi nauttimaan hyvin. Flunssan myötä tullut väsymys kuitenkin vaivaa yhä. Toinen harmittava asia on se että en väsymyksen vuoksi ottanut osaa festareiden iltabileisiin. Iltabileet kun ovat aina varsin hilpeitä juhlia.

16 syyskuuta, 2007

Sarjisfestarit - Lauantai

Oheisesta linkistä pääsee katsomaan muutamaa kuvaa sarjisfestareiden lauantailta. Päivä oli pitkä, mutta myös antoisa.

http://www.flickr.com/photos/56363199@N00/sets/72157602033251959/

DSC_6695


Ps. Mikäli et jo tiennyt niin porkkana voitti. ;)

14 syyskuuta, 2007

Hassu yhdistelmä

Hassu yhdistelmä


Milläkähän logiikalla yllä olevan kuvan liikennemerkit on tuohon paikkaan laitettu? "Et saa ajaa tänne mutta jos ajat niin älä aja yli 10 kilometriä tunnissa nopeudella".

Sarjisfestarit - perjantai

Matka sarjisfestareille sujui melko kivuttomasti. Aamu neljän herääminen ei ollut mukava mutta selvisin siitä. Ikävämpää olikin polkea rikkinäisellä polkupyörällä matkakeskukselle ison kameralaukun ja repun kanssa.

Asiasta seinään. Aloittamani perinteisen valokuvauksen jatkokurssin vetäjä Rune Snellman innoitti minut ottamaan omakuvia itsestäni. Alla yksi. Olkoon se samalla myös ensimmäinen matkakuva tältä reissulta.



Ihme kyllä torkuin koko matkan Tampereelle asti joten olo on ihan inhimillinen. Reilun neljän tunnin kunnon yöunet ja puolitoista tuntia koiranunta on parempi kuin ei mitään. Voi kuitenkin olla ettei tänään tule istuttua valomerkkiin asti baarissa. Päivän festari hommat ovat olleet fyysistä työtä, joten kyllä sitä tuntee jotain tehneensä.

Festaripaikoista olen ollut pääosin Gloriassa, joka alkaa olemaan jo aika hyvässä kunnossa. Kävin myös kuvaamassa festareiden pressitilaisuudessa, jossa oheinen kuva on. Kuvan henkilö on toinen niistä kahdesta sarjakuvataiteilijasta joiden näyttely avautuu sarjisfestareiden yhteydessä.



Pari kuvaa


Festareiden tuottaja Otto Sinisaloa muuten haastateltiin Nelosen uutisiin. Haastattelu tulee tänään, kellonaikaa en tiedä.



Sarjisfestareiden sisäänkäynti



Hektistä valmistelua.



Tervetuloa Sarjisfestareille lauantaina ja sunnuntaina. :) Jatkoa tälle kirjoitukselle toivo mukaan huomenna.

13 syyskuuta, 2007

Kiire. Kiire! Kiire?



Tuo kuva kuvaa hyvin tämän hetken oloa. Jotain pahaa odottaa juuri näkökentän ulkoreunalla. Tämä johtuunee parin päivän kiireestä (kaksi päivää autolla ympäri Suomea työn merkeissä) ja tulevista sarjisfestareista. Perjantaina 4:00 herätys jotta ehdin 5:30 junaan ja yhdeksäksi Helsinkiin. Puuh. Mieleen tulee jotenkin Leevi and the Leavingsin biisi jossa lauletaan:

En tiedä yritinkö ollenkaan
Edes painaa jarrupoljinta
Vai unohdinko jarruttaa
Siinä sohjoisessa kaarteessa

Mä olen pahoillani kaikesta
Mua turha pahalla on muistella
Vastaantulijoiden kaistalla
On vittumaista luistella


Onneksi ei tarvitse enää itse ajaa autolla.

Sarjisfestarit

Huomenna aamulla lähden viikonlopuksi Helsinkiin, sarjisfestareille. Todennäköisesti heilun nakkikoneena tapahtumapaikalla, ja tarkoituksenani on myös dokumentoida tapahtumaa valokuvaamalla. Sarjisfestarit ovat siis ilmainen sarjakuvatapahtuma Helsingissä. Suosittelen. Ehkä paras myyntiargumentti tapahtuman puolesta on se että aikalta voit bongata töistä myös Tarmo T:n, nypläävä opettaja. Vaikkakaan Tarmo ei nyplää sarjisfestareilla. Vaan on duunarina.

10 syyskuuta, 2007

Pupuhuhta uudistuu

Kuvan talon remontti alka hiljalleen valmistumaan. Syy kuvan esille laittamiseen ei kuitenkaan ole remontissa, vaan siinä että itse pidän kuvan värikontrastista. Kuva otettu halvalla Panasonicin pokkarilla.

Talo

09 syyskuuta, 2007

58. Valokuvatorstai: lapsi

Valokuvatorstain aiheena on siis lapsi.

Tätä kuvaa on turha sen enempää selittää, joko kuva kertoo jotain sinulle tai sitten ei.

Puuttuvat

06 syyskuuta, 2007

A700:n näytekuvia

Enpä olisi arvannut että alan näin digijärkkärien uutuuksista raportoinmaan.

Joka tapauksessa, tässä hieman jatkoa edelliseen. Sonyn internet-sivuilta löytyy muutama kuva malliksi siitä millaiseen jälkeen A700 pystyy. Jotkut ovat jo kritisoineet tuota kuvanlaatua (yliprosessoitu, pehmeä), mutta ei tuo minun silmääni hirveän pahalta näytä.

Sonyn uusi A700 digijärkkäri

DPreviewissä on pieni esittely Sonyn uudesta A700 digijärkkäristä. Alla listattuna muutamia uudistuksia verrattuna A100 malliin.

  • Suurempi kenno (12MP CMOS)
  • Suurempi näyttö (3 tuumaa)
  • Parempi rakenne (alumiini runko, tiivistetyt nappulat jne)
  • Parempi tarkennus
  • Nopeampi sarjakuvaus (5fps)
  • Pentaprisma etsin
  • Parempi ergonomia (mm kaksi säätörullaa)


DPreviewillä oli kamera kaksi viikkoa tutkittava ja heidän tekemänsä ennakko arvionsa löytyy täältä: http://www.dpreview.com/previews/SonyDSLRA700/

Linkkejä valokuvausnörteille

Rakenteluun ja valokuvaukseen liittyviä linkkejä:

http://www.diyphotography.net/
http://lightingmods.blogspot.com/
http://www.dg28.com/

Kaksi ensimmäistä siis enemmänkin rakenteluun liittyviä ja jälkimmäisen technique osastolta löytyy vinkkejä valokuvaukseen.

04 syyskuuta, 2007

Kabinettipäätöksiä ja salaista rahanjakoa?

Minulta näemmä meni kokonaan ohitse heinäkuun alun uutisointi siitä kuinka opetusministeriö on jo monta vuotta jakanut osan avustusrahoista salaa ja kaikessa hiljaisuudessa. Helsingin Sanomat uutisoi asiasta näin:

Tukea on myönnetty ilman julkista hakua ja tarkkoja kriteereitä. Aamulehden mukaan Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroja tieteen edistämiseen on viimeisten kymmenen vuoden ajan jaettu samoille 19 tieteelliselle instituutille, laitokselle, seuralle ja yhdistykselle. [...]

Valtiontalouden tarkastusviraston VTV:n erikoistutkija Sami Vuorinen huomautti jo vuonna 2004, ettei OPM:n "avustusautomaatti" ole asiallinen. Muutosta ei silti ole tapahtunut.
Helsingin Sanomat


Että näin meillä Suomessa. Perinteisestihän kaikki suuret kaupat on tehty saunassa. Ilmeisesti tämä mentaliteetti on yhä voimissaan. Iso kiitos ministeri Sari Sarkomaalle siitä että nosti asian esille.

Lisätietoa aiheesta tarjoavat Kaleva, Mtv 3, Nelonen ja Piraattiliitto.

Casion ihmelaite

Nyt on laiteuutisointia harjoitettu niin jatketaan hetki samalla linjalla.

Casio julkisti uuden kameramallinsa prototyypin, jossa on sitä jotain. Toistaiseksi nimettömän mallin ominaisuuksiin kuuluu esimerkiksi sarjakuvaus nopeudella 60 kuvaa sekunnissa. Kyllä, 60 kuvaa sekunnissa. Lisäksi kameran pitäisi ottaa videokuvaa 300 fps nopeudella. Muutenkin oudon oloinen kamera.

Moreover, using Pre-shot Burst Mode, (a ultra-high speed continuous shooting mode that captures images from the scene prior to the moment when you actually press the shutter button), users can be confident they will never miss the most crucial photographic moment.


Eli kamerassa on siis tila jossa se ottaa kuvan ennen kuin käyttäjä painaa laukaisunappia.

Lisätietoja löytyy Casion internet-sivuilta sekä DPreview:stä.

03 syyskuuta, 2007

Nikon D3 kuvia Osakasta

Nikonin uusi (tuleva) huippurunko D3 oli koekäytössä Osakan MM kilpailuissa. Ranskan yleisurheiluliiton (???) sivuilta pääsee katsomaan D3:lla otettuja kuvia.

Aikaisemminhan linkitin pariin eri settiin (ensimmäinen ja toinen) testikuvia. Ehkä tämän kertaisen linkin kuvista näkee paremmin käytännön suorituskykyä.

Kyllä, minäkin unelmoin tuosta kamerasta vaikka sitä en todennäköisesti ikinä osta.

Lisää välineurheilua: D3 ISO 25600

Törmäsin netissä oheiseen kuvaan jonka pitäisi olla lähes 1:1 rajaus (70%) Nikon D3 kameran ISO 25600 arvolla otetusta kuvasta. Varsin hyvältähän tuo vaikuttaa, kameran suurimmaksi ISO arvoksi.

Lisää saman aiheen kuvia löytyy täältä: http://www.ishootshows.com/photo/d3_samples/ifa_berlin/ ja ilmeisesti myös täältä: http://www.fotozine.org/index.php?knjiga=forum&poglavlje=303&list=1520


Image by grizerep19

02 syyskuuta, 2007

"EBAY" RF-lähettimen antennin modaaminen

Päätin hetken pohdinnan jälkeen kokeilla modata tuohon Digitarvikkeesta ostamaani RF-lähettimeen paremman antennin. Netissä ihmiset kertovat kuinka tuon antennen parantaminen on selvästi parantanut heidän lähettimensä kantamaa. Oma päätökseni syntyi ensisijaisesti uteliaisuudesta, sillä minulla ei ole juurikaan ollut ongelmia lähettimen kantaman kanssa. Vain yhden kerran törmännyt siihen että kuvaaminen ei meinannut onnistua lähettimen tehon loputtua kesken. Silloinkin vastaanotin oli betonista valmistetun patsaan sisällä.

Itse toimenpide

Tekemääni modaukseen löytyy ohjeet esimerkiksi täältä: http://www.instructables.com/id/ESSZSXRVP3EYSYUOLA/

Ensin avasin lähettimen ja sitten tinasin noin 15 cm johdon kohtaan jossa se oli kontaktissa lähettimen oman "antennin" kanssa. Tuo 15 cm tuli siitä että tuolla taajuudella (433 MHz) antennin optimaalinen pituus olisi ilmeisesti 69 cm, ja siitä 1/4 on 17.25 cm. Lähettimen oma antenni on noin 2,5 cm pitkä.

Modattu RF lähetin 1


Tinaamisen jälkeen tein lähettimen kylkeen pienen reiän josta vedin antennin ulos. Aluksi ajattelin että laitan antennin jotenkin lähettimen sisälle mutta alustavissa testeissä minulle tuli mielikuva että lähetin toimii paremmin jos antenni on suorana ja ainakin osittain lähettimen muovikuoren ulkopuolella.

Modattu RF lähetin 2


Muuta pohdintaa

Tällä hetkellä antenni on siis toisesta päästä kiinni mustalla jeesusteipillä. Päätin että testaan tuon antennin käytönnön toimivuutta piakkoin ja teen siihen sitten jonkinlaisen pysyvämmän antenni ratkaisun. Esimerkiksi alla oleva Pisco Banditon antenni modi on ihan fiksun näköinen.



Toistaiseksi vaikuttaa siltä että tuo lähetin toimii aavistuksen varmemmin, mutta kunnon testaamista en tosiaan ole vielä pystynyt tekemään. Tavoitteenani on piakkoin järjestää jonkinlainen vertailu jonkun vastaavan lähettimen omistavan kaverin kanssa. Sitten näkee todellisia tuloksia.

01 syyskuuta, 2007

Nikon D3 esimerkkikuvia

Netissä liikkuu jonkin verran kuvia joiden väitetään olevan Nikonin uusista kameroista (D3, D300). Mikäli nuo kuvat ovat aitoja, on varsinkin D3:n kuvanlaatu korkeilla ISO arvoilla varsin loistava. Alla olevaa kuvaa väitetään 100% cropiksi ISO 12800 arvolla otetusta kuvasta.



Lisää kuvia löytyy mm täältä: http://forum.xitek.com/showthread.php?threadid=467667&pagenumber=1

ja täältä: http://review.fengniao.com/64/644874.html

Ja Pekola.net linkitti näihin D300 kuviin: http://www.dpnet.com.cn/html/2007-8/20070830_24990.html jotka nekin ovat varsin hyvälaatuisia verrattuna vanhempiin Nikonin digijärkkäreihin. Linkin takaa löytyvät kuvat saa 1:1 koossa näkyviin kuvan alla olevasta kysymysmerkistä.

Seuraavaksi pitäisi opetella niin hyväksi kuvaajaksi että oma D80 ei enää riitä, jotta voisi ostaa uuden kameran. :)