16 helmikuuta, 2008

Arkistosta meemin ansiosta

Erkka, kiitos haasteesta. Tämä on ensimmäinen kohdalleni osunut meemi.

Perhe

Minulla on itselläni hieman ristiriitainen mielikuva perheestä, siinä mielessä että olen aina ollut jollain tavalla yksinäinen susi joka kuitenkin on toivonut omaa pientä yhteisöä jakamaan elämää. Lähimpänä perhettä - laajasti ajateltuna sukuani ja juuriani - olen ehkä silloin kun vietän aikaana lapsuuden maisemissa Vilppulan peräkylillä. Oheinen postaus kertoo viime juhannuksesta jonka vietimme maaseudun rauhassa: Juhannus ja traktoreita.

Ystävyys

Olen aina arvostanut ystäviäni ja ehkä välillä takertunutkin heihin hieman liikaa. Olen koko elämäni ollut ajan ollut ujo poika joka ei ole ikinä kasvanut aikuiseksi. Nuoruuden ystäväni ovat hajautuneet melko tehokkaasti ympäri Suomea ja maailmaa (Jyväskylä, Mänttä, Nokia, Helsinki, Kosovo, Nepali muutamia mainitakseni), mutta osaa heistä näen yhä muutaman kerran vuodessa mökillä. Hassua kuin joidenkin ihmisten seurassa sitä tuntee vaan olevansa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mökillä.

Rakkaus

Tänne blogiin olen hyvin harvoin kirjoittanut rakkaudesta tai ihmisestä jonka kanssa jaan elämääni. Kertaakaan en ole omistanut hänelle kokonaista postausta jonka aiheena hän yksin olisi. Täytyy pitää tämä mielessä. Tässä hän kuitenkin on: Wicked Girl.

Minä itse

Kuten aikaisemmin kirjoitin, olen aina ollut ujo poika, nörtti, ja minäkuvani oli pitkään sen mukainen. Viime vuosien aikana olen kuitenkin oppinut hyväksymään itseni ja olemaan monin paikoin jopa tyytyväinen itseeni, vaikka aina voisi hieman parantaa. Joka tapauksessa, minä mökillä, kuvan ottanut Shrike (nimestä tunnistaa jotka tunnistaa). Klonkku mökillä

Mitä tahansa

Tämä oli näistä kohdista hankalin. Jos minun pitää vapaasti kertoa yksi asia itsestäni, minun on todella hankala nostaa mitään muita tärkeämmäksi kohdaksi. Pitkän pohdinnan jälkeen siis päädyin tarjoilemaan näin lopuksi palasen eräästä itselleni erittäin antoisasta tapahtumasta jossa olin mukana (muka töissä). Sarjisfestarit - perjantai.


Seuraavaksi siis haasteet. "Säännöthän" ovat seuraavat:

1. Laita viisi linkkiä viiteen aikaisempaan blogipostaukseesi. Niiden tulee liittyä seuraaviin teemoihin:

  • Perhe
  • Ystävyys
  • Rakkaus
  • Minä itse
  • Mitä tahansa

2. Haasta viisi muuta bloggaajaa tekemään saman. Yritä löytää ainakin kaksi uudempaa tuttavuutta, joihin voit näin tutustua paremmin.

3. Lue postaukset, ja jätä halutessasi kommentteja.


Itse haastan Spaerren, 40100:n, Kapan, Tuijan ja Relmarin.

Ei kommentteja: