Ostovimma mutta mikään ei kiinnosta

On taas se aika vuodesta, eli minulla on kova halu ostaa uusia objektiiveja kameraani. Vaihtoehtoja tutkiessani olen löytänyt muutaman mielenkiintoisen vaihtoehdon, niistä lisää pian. Samalla olen kuitenkin päätynyt kyseenalaistamaan haluni ja tarpeeni uuden kamerakrääsän suhteen. Mutta nyt niistä objektiiveista.

Muutamia esimerkkejä: Haluaisin ostaa Sigma 10-20/4-5.6 (tai Tokina AT-X 12-24mm F/4) laajakulmazoomin. Laajakulma on aina kiehtonut minua, vaikka loppujen lopuksi en kovinkaan paljoa käytä olemassa olevien optiikoideni laajakulmapäätä. Toisaalta viime aikoina olen muutaman kerran törmännyt makro objektiivin tarpeeseen ja sen tarpeen täyttäisi hyvin esimerkiksi Sigma 70mm f/2.8 Macro tai Tokina AT-X 100mm F/2.8. Molemmat optiikat ovat saaneet kohtalaisia arvosteluita ja ne ovat inhimillisen hintaisia. Viime aikoina minua on kiinnostanut enemmän myös valovoimaiset normaalizoomit. Minulle sopiva voisi olla esimerkiksi Tamron 17-50mm F/2.8 (tai Tokina AT-X 165 16-50mm f/2.8). Pidän valovoimaisista optiikoista mutta en tiedä miten paljon tuollaista optiikkaa oikeastaan tarvitsisin. Nyt kun katselin vaihtoehtoja niin myös SIGMA 50-150/2.8 HSM kiinnostaisi hieman valovoimansa (ja Rajalacameran tarjouksen) vuoksi.

Mikään edellä mainituista onjektiiveista ei kuitenkaan varsinaisesti himoita minua. Mikään niistä ei aiheuta sitä kihelmöivää halun tunnetta, pakkoa ostaa. Nuo objektiivit aiheuttavat vain sellaisen "okei, entäs sitten" fiiliksen, vaikka jokaista noista olen jossain vaiheessa kuvatessani kaivannut. Monta kertaa olen toivonut laajakulmaisempaa putkea, sillä usein on hankalampi kävellä poispäin kohteesta, esimerkiksi seinän läpi, kuin lähemmäksi sitä. Viimeaikaisilla paikallisilla kuvauslenkeilläni olen usein myös kaivannut oikeaa makro-objektiivia, jolla voisi ottaa niitä kammottuja kukka-/hyönteismakroja. Yksi makron hyvä puoli olisi myös sen tarjoama mahdollisuus ottaa abstraktimpia ja surrealistisempia kuvia eristämällä pienempiä osia kohteesta. Ehkä useimmin olen kaivannut valovoimaisempaa objektiivia. Tämä tarve tuli varsin hyvin esiin esimerkiksi Finnconissa. Siellä toisaalta kaipasin myös pidempää teleä, mutta sen tarpeen sain tyydytettyä lainaamalla kaverin Nikkor VR 55-200mm f/4-5.6G objektiivia.

Mitä siis ostaisin? Valovoimaa, makroa vai laajakulmaa? Vai peräti teleä? Kaikki nuo tuntuvat yhtä hyviltä vaihtoehdoilta, mutta ne kaikki tuntuvat myös yhtä huonoilta. Tällä hetkellä omistan "kitti linssinä" tulleen Nikkor 18-135mm f/3.5-5.6G objektiivin johon olen varsin tyytyväinen. Toisena objektiivina minulla on Sigma EX 28mm F/1.8 DG, joka on varsin valovoimainen putki. Tosin senkään valovoima ei ole minua autuaaksi tehnyt, ja kyseisen objektiivin AF aiheuttaa välillä harmaita hiuksia.

Ehkä jossain vaiheessa löydän jonkinlaisen ratkaisun siihen mihin voin rahani syytää. Totuushan toisaalta on myös se että rahat kuluvat aina johonkin. Siitähän minulla on todisteena laukullinen kamerakrääsää, kirjahylly täynnä kirjoja ja kasa laskuja.

Lisää valaisemista - Vispilä

Tämä on oikeastaan jatkoa edelliseen kirjoitukseeni joka liittyi Strobistin Lighting 102 toimeksiantoon. Sain siis uuden idean toimeksiantoon ja päätin kokeilla sitä heti. Yritin hakea hieman abstraktimpaa tulosta ja kohteeksi valitsin tällä kertaa vispilän.

Kuva otettu kahta salamaa hyödyntäen. Toinen salama oli itse tehdyn softboxin sisällä valaisten vispilän ja toisella valaisin taustan. Tein toiseen salamaan mustasta kartongista varjostimen jonka pään vielä teippasin umpeen niin että salama heijasti valoa noin etusormen mentävästä aukosta. Näin sain taustaan luotoa tarpeeksi vaihtelua. Tämä sama olisi onnistunut laittamalla salama tarpeeksi lähelle taustakartonkia, mutta ikävä kyllä tuossa minun toisessa salamassani ei saa tehoa säädettyä ollenkaan.

Täysin perusasioitahan nämä ovat, eli tässäkään valaistuksessa ei ole mitään ihmeellistä. Sen olen huomannut että harjoittelua nämä yksinkertaisetkin asiat minulta vaativat. Joka tapauksessa, alla olevasta kuvasta näkee hieman asetelman yksinkertaisuutta. Tuon kuvan ottamisen jälkeen lisäsin vielä varjostimen softboxin ja tausta väliin jotta sain taustan valon tulemaan kokonaan toisesta salamasta. Taustaa valaissut salama oli siis vasemmalla.

Taas kerran toivoin että käytössäni olisi makro-objektiivi, mutta aina ei voi voittaa. Pitänee lisätä moinen asia ostoslistalle.

Veitsiä ja valoa

Päädyin taas hieman leikkimään veitsillä kotistudiossani. Tarkemmin sanottuna voiveitsillä, ja ne olivat rehellisesti sanottuna passiivisena kohteena leikkimisessäni. Sain siis idean kokeilla kiiltävien voiveitsien valaisemista kahden eri tason avulla. Siis niin että vierekkäin olevista veitsistä toinen on musta ja toinen valkoinen. Muutaman testin jälkeen päädyin seuraavaan tulokseen.

Veitsien pinnat toimivat peilien tavoin heijastaen taustaa. Kuvan musta veitsi heijastaa mustan paperin ja valkoinen valkoisen paperin. Kokonaisuushan on siis valaistu yhdellä SB-26 salamalla. valkoinen paperi toimii myös pehmeänä valonlähteenä valaisten taustapaperin. Alla on kuva josta näkee miten paperit ja salama oli aseteltu.

Ajatuksia ja oppeja

Kahdella salamalla saisi veitsen ja taustapaperin kirkkautta paremmin hallittua. Koska kirkas metalli heijastaa pääosin kuin peili, ambient valolla ei ole juurikaan merkitystä veitsen kirkkauteen. Samasta syystä myöskään heijastuvan kohteen etäisyydellä ja heijastuksen kirkkaudella ei ole väliä (Tai siinä mielessä on väliä että mitä kauempana heijastuva kohde on sitä enemmän valoa tarvitaan sen kohteen pinta-alan valaisemiseen. Mikäli heijastuva kohde on suurempi kuin veitsen heijastava pinta, ei etäisyys vaikuta havaittuun kirkkauteen.).

Toinen oppi oli se että minun pitäisi hankkia jostain naarmuuntumattomia esineitä kuvattavaksi.

Arvaako joku jo mikä toimi innoittajana tälle kokeilulle? Vastaus on Strobistin ensimmäinen toimeksianto.

Päivän friikki linkkivinkki

Törmäsin sattumalta sivustoon Wayne Belgerin Boy of Blue Industries sivustoon jossa hän esittelee valmistamiaan kameroita. Kamerat tuntuvat enemmän taideteoksilta kuin käyttolaitteilta, vaikka ne ovatkin ilmeisesti täysin toimivia.

Eräänkin kameran kuvauksessa kerrotaan näin:

"Tämän kameran valmistamiseen on käytetty alumiinia, titaniumia, messinkiä, hopeaa, jalokiviä ja 150 vuotta sitten kuolleen 13-vuotiaan tytön pääkallo."

Suosittelen tutustumaan.

Elämää takapihalla

Istustelin eilen muutaman tovin takapihalla ja otin muutamia valokuvia paikalla osuneista siivekkäistä. Itselläni on käytössä D80:n kitti optiikkana tullut 18-135 millinen putki, ja kuten arvata saattaa, pidempää polttoväliä jäin kaipaamaan.

Tuossa takapihalla istuskelu ja lintujen sihtailu on oikeastaan aika rentouttavaa kunhan ensin löytää sen oikein asenteen. "Istun tässä ja huijaan nuo linnut luulemaan että olen kuollut/nukahtanut/sammaloitunut." Kiire kuuluu muualle. En ole ikinä uskonut että minusta olisi missään muodossa luontokuvaajaksi, keskittymiskykyni ja sitoutumiseni eivät moiseen puuhaan riitä. Mutta sitten on näitä hetkiä jolloin huomaan että jo omalla takapihalla luonto (se vähä mikä kerrostalojen välistä löytyy) rauhoittaa mielen niin ettei minnekään ole kiire. Maalta olen minä tullut ja maalle olen minä palaava?

Olen myös kiinnittänyt huomiota siihen että oravat ovat valtaamassa alueitaan takaisin. Ensin ne ottavat Ristonmaan ja sitten ne ottavat Berliinin (*).

(*) Kaksi sisäpiirin vitsiä yhdistettynä, ei siis kannata säikähtää jos ei ymmärrä.

1200-1700mm peto

Reutersin valokuvaajien blogissa on mielenkiintoinen tarina Ranskan presidentti Sarkozyn kuvaamisesta eräässä juhlakulkueessa. Kuvaajat käyttävät 1200-1700 millistä optiikkaa. Suosittelen jos kamerat ja valokuvaus kiinnostaa.

http://blogs.reuters.com/2007/07/18/unleashing-the-beast/

Toinen kotistudio pienille esineille

Joskus aikaisemmin kirjoitin kuinka A3 paperista voi taitella valoteltan jolla kuvata pieniä esineitä. Äskettäin sain inspiraation kokeilla toisenlaista paperista tehtyä valoteltta tyylistä ratkaisua. Siinä käytetään kolmea A4 paperiarkkia jotka on yhdistetty reunoistaan niiteillä, paperiliittimillä tai teipillä. Ohessa kuva kyseisestä ratkaisusta.

Tuossa paperiarkkien reunoihin on siis taiteltu pienet särmät jotta arkit saa kiinnitettyä toisiinsa paremmin. oheisessa kuvassa taustana ja pohjana toimii musta kartonki.

Alla olevat kuvat on otettu selittämälläni ratkaisulla. Fiksumpi ihminen olisi laittanut kuvattavien esineiden ja taustan väliin jonkin pienen korokkeen. itse käytin valaisemiseen kahta speedlight salamaa, mutta hieman paremman tuloksen ehkä saisi jos laittaisi jokaiselle A4 paperille oman valaisimen.

Lisää oheisella säätämisellä otettuja kuvia löytyy osoitteesta: http://picasaweb.google.com/wuorinen/Kotistudio3XA4

P.S. Ai niin, inspiraatio tähän kokeiluun tuli taas Strobist blogista.

Sunnuntai Finnconissa

Finnconin toisen päivän alku oli hieman helpompi kuin ensimmäisen. Pääsimme paikalla ennen ensimmäisten ohjelmanumeroiden alkamista ja fiilis oli muutenkin hyvä.

Ensimmmäisen päädyimme katsomaan "Elokuva Nyt!" ohjelmanumeroa, jonka aihe päätyi käsittelemään suomalaisen genre-elokuvan haasteita ja sitä miten paljon elokuvasäätiö rajoittaa suomalaisten elokuvien skaalaa. Keskustelu oli omalla tavallaan antoisa mutta siitä siitä täyden ilon saaminen vaati jonkinlaista omistautumista (underground elokuva) alalle. Joka tapauksessa Ahosen, Puskalan ja Vuorensolan keskustelua kuunteli mielellään.

Itse odotin melko paljon "Kauhun uusi aalto on alkanut!" paneelia, jonka pitivät Deathwriters.com sivuston aktiivit. Yksi keskustelun lähtökohtaisista havainnoista oli se että kauhu genrenä on ollut viime vuodet aika kuollut. Aidosti oivaltavia tai pelottavia kirjoja, sarjakuvia tai elokuvia ei ole juurikaan ilmestynyt vaan uusissa teoksissa on kierrätetty vanhoja kikkoja ja juonikuvioita. Kauhun uuden aallon voikin oikeastaan tiivistää lainaukseen: "koska kauhukirjallisuudessa ei ole minulle mieleisiä teoksia, ne pitää kirjoittaa itse".

Definitiivisessä Peto-paneelissa Hiltunen veti showta näyttäen erilaisia esimerkkejä siitä mikä meitä pelottaa (eli mistä tehdään elokuvia). Esityksen johtopäätöksenä voi oikeastaan pitää sitä että ihminen on pohjimmiltaan pieni nisäkäs jota pelottaa kaikki mahdollinen, esimerkiksi iso limamyökky tai ihmisiä syövät ikkunanpuitteet.

Peto-paneelin jälkeen Hiltunen jatkoi Ilja Rautsin kanssa samasta aiheesta esityksessä "Ihanat huonot kauhuleffat". Ohjelmanumeron nimi kertoo oikeastaan kaiken oleellisen. Oikealla asenteella huonoista kauhuelokuvista voi saada paljon hauskuutta irti. Esityksessä mainittiin tuoreempina suuremman budjetin esimerkkeinä Kingin romaaniin pohjautuva Dreamcatcher ja New Alcatraz. King itse on sanonut että Dreamcatcher tekee vessoille sen minkä Psyko teki suihkuverhoille.

Sihvosen ja Leinosen pitämä "Galactica -väittely: uusfeminismiä vai huonosti verhottua machomeininkiä" oli vähemmän väittelyä ja enemmän keskustelua. Yleisö oli varsin aktiivisesti mukana, mikä saattoi osittain osittain johtua siitä että hyvät kommentit palkittiin alkoholilla. Palkitseminen oli pääosin symbolista, mutta suoran palkitseminen kannustaa aina osallistumaan.

Päivän ja Finnconin päätti paneeli "The Panel: Heinlein Legacy" jossa oli mukana suurin osa Finnconin erikois- ja kunniavieraista. Itse odotin huumoripitoista keskustelua, mutta paneelissa käsiteltiinkin varsin asiallisesti Heinleinia, hänen teoksiaan ja hänen perintöään scifille ja spefille. Heinlein neitsyille suositeltiin aloitusteokseksi esimerkiksi Kuu on julma kirjaa tai kokoelmaa The Past Through Tomorrow (jota ei ilmeisesti ole suomennettu).

Kokonaisuutena Finnconista jäi hyvä maku suuhun. Ohjelma oli laadukasta ja jokaiselle tunnille löytyi jokin vähintään kohtalaisen kiinnostava aihe. Kuten jokaisen aikaisemman Finnconin jälkeen, myös nyt jäi tunne että jotain pitäisi muuttaa myös omassa elämässä. Päätin ottaa itselleni kaksi elokuviin liittyvää tavoitetta. Katson enemmän huonoja kauhuelokuvia ja tutustun muutamaan Bollywood elokuvaan.

P.S. Hassuna triviana: Toni Jerrmanin, tuon Finnconin kalustoon kuuluvan sedän, näimme ensimmäistä kertaa vasta tapahtuman jälkeen Sohwissa. Tämä on poikkeuksellista (ei niinkän Jerrmanin vaan meidän puolelta), sillä muutoin olemme hänet bonganneet aina myös tapahtumapaikalta.

P.P.S Lisää kuviani tapahtumasta löytyy osoitteesta: http://www.flickr.com/photos/56363199@N00/sets/72157600839694558/

Lauantai Finnconissa

Oi niitä aikoja kun Toni Jerrman oli maailman kovin jätkä ja Tähtivaeltaja oli maailman paras lehti. Tämän nostalginen fiilistely oli hyvä lähtökohta Finnconiin, jonka ensimmäinen päivä on nyt takana.

Ikävä kyllä missasin tapahtuman avajaiset edellisen yön valvomisen aiheuttaman väsymyksen takia. Tästä huolimatta saavuimme avopuolisoni kanssa paikalla hieman puolen päivän jälkeen ja totuttelimme vähän aikaa tapahtuma-alueen ahtauteen. Cosplay pukuiset ihmiset tuntuivat täyttävän paikan ääriään myöten.

Vähän aikaa pohdittuamme päädyimme seuraamaan ohjelmanumeroa nimeltään "Mitä tekemistä BOLLYWOODILLA on scifin kanssa - vai onko sillä väliä?". Paneelissa käsiteltiin pääosin Bollywood elokuvia ja niiden erityispiirteitä ja omituisuuksia. Esityksestä jäi mieleen myös se että Kal Ho Naa Ho on hyvä aloituselokuva ihmisille jotka haluavat tutustua näihin elokuviin.

Edit: Esityksessä mainittu suuren budjetin supersankarielokuva oli nimeltään Krrish. Koomisen näyttävää menoa esittely pätkän perusteella.

Osa Bollywood elokuvista ryöstää häpeilemättä Hollywood elokuvista. Alla yksi esityksessä mainittu esimerkki joka kuvaa tuota ideoiden kopioimista. Oheinen on myös esimerkki niistä harvoista supersankareihin liittyvistä Bollywood elokuvista.



Heti Bollywoodin jälkeen oli vuorossa "Myytit science fictionissa -keskustelu", joka käsitteli nimensä mukaista teemaan asiallisesti mutta ehkä hieman innottomasti. Suurten tunteiden ja Bollywood melodraaman puuttuminen ei kuitenkaan häirinnyt vaan keskustelu oli antoisa. Eräs mieleen jäänyt yksityiskohta oli se että myytti ei menetä merkitystään vaikka se todistettaisiinkin tieteellisesti vääräksi. Myytti tai tarina voi silti saavuttaa vetovoimansa ja vaikuttavuutensa, kunhan tieteellinen selitys pidetään pois myytin/tarinan kertomisen hetkestä. Myös toinen kysymys jäi mieleeni. Miten Internet ja kollektiivinen tarinankerronta voi vaikuttaa uusien tarinoiden ja ideoiden syntymiseen?

Joka tapauksessa. Tunnin tauon jälkeen otimme osaa seuraavaan ohjelmanumeroon joka oli "Harry Potter!! Asiantuntijat ja fanit puhuvat!". Tämä ohjelmanumero ei itseäni suuremmin koskettanut, mutta esityksellä oli kuitenkin hetkensä ja se antoi jotain jopa minunlaiselleni ulkopuoliselle. Ilmeisesti Potter fanien tämän hetken suurin kysymys on se kuka kuolee viimeisessä (uskoo ken tahtoo) Potter kirjassa.

Päivän viimeisenä ohjelmanumerona osallistuimme "Syystäkin salaiset kansiot" paneeliin joka kirvoitti useat naurut. Paneelissa siis pohdittiin mitä emme enää halua scifissä nähdä (kukaan ei halua enää telepaatteja). Paneelin viihdearvo syntyi varsin pitkälle osanottajien välisestä kemiasta ja huumorista. Halme ja Hiltunen toimivat eräänlaisina primus motoreina Kuution ja Aallon täydentäessä esiintyjien ryhmädynamiikkaa.

Tämän kertaisen Finnconin ensimmäinen päivä oli omalta osaltani varsin hyvä kokonaisuus, vaikka aamun ohjelman missaaminen harmittaakin. Myös iltabileistä pois jääminen ärsyttää, mutta joskus sitä vaan on liian väsynyt osallistumaan bileisiin. Voiko Finncon 2007:n ensimmäisen päivän tiivistää jotenkin? Kyllä voi: kaikki mikä sisältää natsizombeja ja haita on pakosti hyvää.


P.S. Lisäsin Flickriin muutaman valokuvan Finnconista, niitä voi käydä katsomassa osoitteesta: http://www.flickr.com/photos/56363199@N00/tags/finncon2007/. Toivottavasti tuosta linkistä näkyy vain minun ottamiani kuvia. En ole vielä oikein sujut tuon Flickrin kanssa kun käytän sitä kuitenkin suhteellisen vähän.

Lightroom, Sort ja Capture Time

Törmäsin Lightroom 1.1:n kanssa kuvien järjestämiseen liittyvään ongelmaan, jota ihmiset ovat Adoben foorumeillakin ihmetelleet. Sort: Capture Time toiminnon pitäisi järjestää kuvat kuvan ottohetken mukaisesti, mutta minun kohdallani järjestys oli selvästi satunnaisempi. Muutamia kymmeniä vuoden 2006 kuvia oli kirjaston alussa, ennen 2003 otettuja kuvia.

Tutkin hieman Lightroomin tietokantatiedoston sisältöä ja huomasin joitain kummallisuuksia tietokannan Capture Time kentissä. Tämän innoittamana kokeilin lukea väärässä paikassa olevien kuvien metatiedot tiedostoista, ja se näytti toimivan ratkaisuna.

1) Valitse kuvat jotka ovat väärässä paikassa kun kuvat järjestetään kuvaamisajan mukaan.
2) Valitse Save metadata to file
3) Valitse Read metadata from file
4) Toivo parasta

Adoben foorumeilta lukemastani päätellen Lightroom 1.1 ilmeisesti ymmärtää kuvien Capture Timet oikein (esimerkiksi importin yhteydessä) mutta 1.0 versiolla importatuissa kuvissa tieto saattaa olla tallentuneena tietokantaan väärin. Näin ollen se pitää korjata puolimanuaalisesti.

Wicked girl

Yleensä en kuvaa ihmisiä (koti)studiossa juurikaan. Muutama päivä sitten kuitenkin päätin kokeilla erästä valaistusskenaariota, kun siihen tarjoutui hyvä mahdollisuus. Idea tähän tuli tuoreimmasta Practical Photography lehdestä.

Mallilla (avopuolisoni Laura) oli siis sylissä pieni softboxi ja hänen takanaan oli jalustalla toinen salama. Taustana toimi musta lakana joka oli kiinnitetty aikaisemmin väsäämääni taustakangasteliseen.

Ajatuksia valaistuksesta

Tällainen valaistus sopisi ehkä paremmin pahiksen oloiselle rokkarille. Itse kuitenkin pidän valaistuksesta joka tuo esiin kohteen persoonan vähemmän ilmiselviä piirteitä. Mutta minä olenkin hieman "erilainen nuori". Joka tapauksessa, harkitsisin kaksi kertaa tämän tyylistä kuvaa jos minun pitäisi ottaa jonkun mallikansioon kuva. Mutta onneksi minun ei tarvitse. ;)

20D

Tuommoinenkin kuva tuli otettua noin viikko sitten. Itse yllätyin positiivisesti tästä otoksesta. Varsinkin nuo kultaan vivahtavat heijastukset miellyttävät silmääni. Tämä kuva on otettu oikeastaan lähes vahingossa. Halusin testata miten kyseinen valojen asettelu toimii mustan kameraa kuvattaessa. Ja kyllähän se toimi.

Alla olevasta kuvasta näkee palasen asetelmasta jolla tuo kuva otettiin. Valkoinen kangas oli viritetty oviaukkoon ja sen toisella puolella oli salama. Tämän lisäksi kameran (kuvan ottaneen kameran) oikealla puolella on salama pienellä teholla. Se toi hieman esiin noita etuosan yksityiskohtia.

P.S. Ai niin. Kiitos Tero Takalo-Eskolalle kyseisestä kuvaussessiosta (ja 20D:n lainaamisesta kohteeksi).

Lasia

Tänään sain päähäni opetella kuvaamaan lasia, pulloja ja purnukoita. Ohessa tuloksia, olin positiivisesti yllättynyt. Tosin noista kuvista näkyy vielä aika hyvin se että niin sanottu kotistudioni on varsin paljon koti ja vähän studio. Joka tapauksessa, olen tyytyväinen.

Seuraavista pikkukuvista pääset halutessasi katsomaan miten edelliset kuvat on tehty.

Joka tapauksessa, oheisten kuvien ottaminen oli hauskaa, ja sehän tässä minun tilanteessani on tärkeintä. Jos kuvaisin ammatikseni niin sitten asia olisi hieman eri.

Sohva, rotta ja valokuvausta

Joko luulitte päässeenne minusta eroon kesäksi? Ehei, ette te vielä päässeet.

Pupuhuhdassa näkee aina välillä melko mielenkiintoisia asioita. Kuten esimerkiksi oheinen sohva. Mitä se tekee metsässä? Miksi? Oletan että ihmisten laiskuus liittyy asiaan, mutta se ei estä minua leikkimästä ajatuksella että tuossa olisi jotain muuta taustalla.

Pitkästä aikaa (suhteellinen käsite) eilen leikin taas kotistudion kanssa. Kokeilin erilaisia valaistus tapoja ja niin edelleen. Kesken leikkimiseni kuulin vierestä kummaa rapinaa, ja kas, siinä oli rotta. Kyseisen yksilön nimi muuten on Rommel, ja kyllähän tuo aikamoinen vintiö on.

Tein siis eilen kaksi pientä tutkielmaa valaistuksesta. Toisessa kuvasin käpyä ja testasin miten erilaiset heijastimet vaikuttavat kävyn muotoon. Ohessa kuvat kävystä ja asetelmista. Ei järin esteettistä tai taiteellista, mutta tämä opetti minulle sen että valkoinen heijastin voi olla yllättävän tehokas. (Kuvat ovat tarkoituksella pieniä, klikkaa niitä jos haluat suuremmat versiot.)

Toisessa tutkielmassani opettelin miten valaisen metallisen esineen (veitsen) valkoisella taustalla niin että valkoisen metallin mustalla taustalla, mustan metallin valkoisella taustalla ja valkoisen metallin valkoisella taustalla. Ohessa tulokset. Tuo testi oli yllättävän helppo. Koko valaisun salaisuus on siinä että metalli heijastaa kuin peili (ja vinkki numero 2: paperi heijastaa mistä tahansa suunnasta tulevaa valoa samalla tavalla). Kaikissa alla olevissa veitsi kuvissa siis metalliveitsi valkoisella paperilla. Kahdessa ensimmäisessä vain kameran paikka vaihtui, kolmannessa otin käyttöön toisen salaman.

Kihokki

Kihokki, originally uploaded by kkuja.

Kävelyretki luontoon kannattaa aina. On sitten kamera mukana tai ei. Tällä kertaa se oli mukana ja kennolle tarttui tällainen näkymä.

Oranssi lampi

20070630_200558_10163, originally uploaded by kkuja.

Kävin kameran kanssa kiertämässä Kangasvuoren poluilla ja löysin muun muassa tällaisen paikan. Lampi oli pieni, ja kuten kuvasta voi huomata, oranssi. Ja lammessa oli sohva. Nuo kirotut sohvat, valtaavat Jyväskylän.